
Ark Rex vie meidät matkalle arkkitehtuurielokuvien lumoavaan maailmaan
Tuomas Uusheimo
Joka toinen vuosi järjestettävä Ark Rex -arkkitehtuurielokuvafestivaali tuo Bio Rexin suurelle valkokankaalle kansainvälisiä, arkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua käsitteleviä dokumenttielokuvia ja esittelee elokuvien tekijöitä.
Vuonna 2023 kolmatta kertaa nähtävä festivaali järjestetään lauantaina ja sunnuntaina 25.–26. marraskuuta. Tänä vuonna festivaalin teemat liittyvät kaupunkeihin ja kaupunkisuunnitteluun sekä museoihin. Mukana on myös festivaaliin aiemminkin sisältynyt uuteen puuarkkitehtuuriin liittyvä teema.
Oheisohjelmaan kuuluu muun muassa Arkkitehtuurimuseon pienoismallinäyttely erilaisista museosuunnitelmista sekä ulomman lämpiön sivuteatterissa esitettäviä videoita ja lyhytelokuvia. Lämpiön ohjelma on ilmaista ja kaikille avointa. Festivaalilipun voi osta yhdeksi tai kahdeksi päiväksi.
Tapahtuman on kuratoinut yhteistyössä työryhmän kanssa arkkitehti SAFA Tarja Nurmi. Viisihenkisessä työryhmässä ovat edustettuina Arkkitehtuurimuseo, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo sekä Suomen Arkkitehtiliiton paikallisosasto HESA-SAFA.
Vuonna 2018 Tarja Nurmi teki aloitteen Ark Rex -festivaalin perustamisesta, ja tapahtuma luotiin yhteistyössä Amos Rex -taidemuseon kanssa. Tänä vuonna yhteistyökumppani on Rex Events.
Kaksipäiväinen elokuvatapahtuma on tarkoitettu niin arkkitehtuurin, kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen ammattilaisille kuin rakennustaiteesta ja arkkitehtuurista kiinnostuneelle suurelle yleisölle. Festivaalin kielet ovat suomi, ruotsi ja englanti.
Ohjelma
Tutustu ohjelmaan ja elokuvien sisältöihin täällä:
Liput
päivälippu 30 € / 20 €
kahden päivän lippu 45 € / 30 €