AD-museon rakennushanketta varten on perustettu kiinteistöosakeyhtiö
Aleksi Poutanen / Helsinki Partners
Kiinteistöosakeyhtiö vastaa AD-museon rakennushankkeen suunnittelusta ja kehittämisestä, mukaan lukien museorakennuksen suunnittelukilpailun järjestäminen.
Lähiviikkoina toimintansa käynnistävän yhtiön omistus jakautuu puoliksi hankkeen päärahoittajien Helsingin kaupungin ja Suomen valtion kesken.
Uudelle yhtiölle on nimitetty hallitus, jossa on monipuolista asiantuntemusta ja osaamista suurten hankkeiden läpivientiä koskien. Hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty Senaatti-kiinteistöjen yhteiskuntavastuu- ja laatujohtaja, arkkitehti (SAFA) Juha Lemström ja varapuheenjohtajaksi Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialajohtajana toiminut arkkitehti (SAFA) Mikko Aho.
Hallituksen muut jäsenet ovat Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan yksikönpäällikkö, insinööri Antti Halm, opetus- ja kulttuuriministeriön projektipäällikkö, DI Markku Inkeroinen, Rakli ry:n johtaja (kiinteistösijoittaminen), DI Miika Kotaniemi ja Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtaja, FM Stuba Nikula.
Uusi kiinteistöosakeyhtiö tekee tiivistä yhteistyötä huhtikuussa 2022 perustetun Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön kanssa.
AD-museo on nyt hankesuunnitteluvaiheessa. Syksyn ja talven aikana laaditaan suunnitelma, joka sisältää museon sisällöllisen konseptin, toiminta-ja rahoitusmallin, tilaohjelman, suunnitelman Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon sulautumisesta sekä muuta tietoa, jota tarvitaan pääomituspäätöstä varten. Tavoitteena on, että museon päärahoittajat tekisivät päätöksen kevään 2023 aikana. Jos päätös on myönteinen, museorakennuksen suunnittelukilpailu käynnistyy myöhemmin samana vuonna.
Uusi museorakennus sijoittuisi Helsingin keskustaan Makasiinirannan alueelle. Museolle muodostetaan asemakaavoituksessa oma tontti. Makasiinirannasta on parhaillaan käynnissä kansainvälinen laatu- ja konseptikilpailu. Museorakennus ei sisälly Makasiinirannan kilpailuun, vaan siitä järjestetään oma erillinen kilpailu, kun päätös on tehty.