Takaisin artikkeleihin

Haku yhdyskuntasuunnittelun yliopisto-opettajaksi auki 10.9. saakka

Violetti logo valkoisella pohjalla

Logo: Tampereen yliopisto

Tampereen yliopiston Arkkitehtuurin yksikkö etsii yliopisto-opettajaa opetusalueena yhdyskuntasuunnittelu. Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä Suomen toiseksi suurimman monitieteisen, innostavan ja vaikuttavan tutkimus- ja oppimisyhteisön.

Yhdyskuntasuunnittelun yliopisto-opettajan tehtävänä on yhdyskuntasuunnittelun opetus ja sen kehittäminen yhteistyössä muun henkilöstön kanssa. Tehtävään kuuluu koulutus- ja tutkimusyhteistyö Arkkitehtuurin yksikön ja Tampereen korkeakouluyhteisön muiden oppiaineiden kanssa. Tehtävä on opetuspainotteinen, ja se sisältää laaja-alaisia opetustehtäviä sekä kandidaatti- että maisterikoulutuksessa, opintojaksojen kehittämistä sekä opetusmateriaalien tuottamista. Yhdyskuntasuunnittelu on yksi kolmesta Arkkitehtuurin koulutusohjelman maisterivaiheen syventymisvaihtoehdosta.

Tehtävään valittavalta edellytetään arkkitehdin tai maisema-arkkitehdin tutkintoa tai muuta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Yliopistopedagoginen koulutus sekä opetusansiot ja -kokemus katsotaan hakijalle eduksi, samoin kokemus yhdyskuntasuunnittelutyöstä ja alan tutkimuksesta. Työssä vaaditaan hyvää englannin kielen taitoa.

Tehtävä täytetään toistaiseksi 1.1.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työsuhde on kokoaikainen.

Lisätietoa tehtävästä sekä hakuohjeet nähtävissä Tampereen yliopiston verkkosivuilla (linkki).

Jaa tämä artikkeli