Takaisin artikkeleihin

Tukea ja tietoa koronavirusepidemian aikana

Sumuinen näkymä Venäjän Helsingin-suurlähetystön kivestä ja takoraudasta valmistetusta portista. Taustalla suuria, lehdettömiä puita.

kuva: Tapio Haaja / Unsplash

Maailmanlaajuinen COVID-19-tartuntatautiepidemia asettaa koko yhteiskunnan toiminnalle uudenlaisia haasteita. Kukin voi itse vaikuttaa leviämisen hidastamiseen välttämällä kasvokkain tapahtuvaa kanssakäymistä ja noudattamalla hygieniasta annettuja ohjeita. Internetin erilaiset viestittelymahdollisuudet pitävät huolen siitä, että tietotyö ja sosiaaliset suhteet voivat jatkua lähes muuttumattomina.

Archinfo suosittelee etätöitä 

Valtioneuvoston suosituksen mukaan ihmisten pitäisi kokoontua niin vähän kuin mahdollista – tämä koskee myös työpaikkaa. Archinfon toimisto on siirtynyt etätöihin, ja suosittelemme muillekin etätöitä ensisijaiseksi työnteon muodoksi mahdollisuuksien mukaan. Etäpäivä voi parhaimmillaan olla tehokkaampi kuin toimiston hälinässä vietetty päivä. Teknologian ansiosta etätyöpäivien ei tarvitse olla yksinäisiä – toimistokahvit hoituvat mainiosti myös videopuheluiden välityksellä.

Turvallisuus ennen kaikkea

Jos työnteko ei ole mahdollista etänä, kuten tavallisestikaan, nytkään flunssaoireisena ei saa tulla työpaikalle. Tässä tilanteessa flunssaoireiden suhteen on nollatoleranssi, eli lievienkin oireiden vuoksi jäädään kotiin. Sairastunut työntekijä altistaa kollegansa tartunnalle. Riskiryhmään kuuluvia kanssaihmisiä kohtaan on harjoitettava erityistä varovaisuutta.

Työpaikka kannattaa pitää puhtaana, sillä viruksen voi saada pisaratartunnan lisäksi likaisilta pinnoilta. Huolellinen käsienpesu, oikeaoppinen yskiminen ja kasvojen koskettelun välttäminen vievät pitkälle. Lisäksi työkavereihin kannattaa ottaa fyysistä etäisyyttä. 

Vältetään matkustamista 

Valmiuslain mukaisten poikkeusolojen vuoksi valtioneuvosto on tehnyt päätöksen liikenteen rajoittamisesta Suomen ulkorajoilla torstaista 19.3. klo 00 alkaen. Ulkoministeriö kehottaa suomalaisia matkailijoita palaamaan Suomeen heti kun mahdollista. Ulkomaanmatkalta Suomeen palaavan henkilön tulisi jäädä 14 vuorokaudeksi karanteenia vastaaviin olosuhteisiin. 

Milloin tarkastukseen tai karanteeniin? 

Jos havaitset koronavirustartuntaan liittyviä oireita, omatoiminen eristäytyminen on tärkeää, jotta et altista muita tartunnalle. Tämänhetkinen (18.3.) THL:n ohje on, että sairasta kotona kuten normaalissakin flunssassa, mutta jos oireet pahenevat, ole yhteydessä terveyskeskukseen tai työterveyshuoltoon. Helsingissä koronavirusepäilyt on keskitetty Laakson terveysasemalle. Myös mikäli olet ollut kontaktissa sairastuneen kanssa, sinut voidaan määrätä eristykseen.

Tällä hetkellä koronatarkastusnäytteitä otetaan ensisijaisesti potilailta, joilla on vakavia hengitystieinfektion oireita ja terveyden- ja sosiaalihuollon henkilökunnalta. Lieväoireisilta ja matkoilta palaavilta otetaan näytteitä lääkärin harkinnan mukaan. Oireettomia ei testata.

Lisätietoja

Arkkitehtitoimistojen liitto ATL päivittää sivuillaan arkkitehtitoimistojen avuksi tukea ja tietoa koronavirusepidemian aikana, tutustu ohjeisiin tästä linkistä

THL päivittää ajankohtaista tietoa koronaviruksesta, lue täältä

Jaa tämä artikkeli