Takaisin artikkeleihin

Valtaosa väestöstä haluaa taidetta arkiympäristöihinsä

Pekka Jylha Window to the sky Mari kemppinen scaled e1611756173662

Taiteen edistämiskeskuksen teettämän kyselytutkimuksen mukaan 72 prosenttia vastaajista haluaa taidetta arkiympäristöihinsä. Suurinta julkisen taiteen kannatus on pääkaupunkiseudulla akateemisesti koulutettujen henkilöiden keskuudessa.

Julkisen taiteen suosio on vuosien saatossa pysynyt lähes ennallaan. Vuoden 2020 tutkimuksessa selvisi, että 47 prosenttia vastaajista on valmis ohjaamaan enemmän verovaroja julkisen taiteen hankintaan. Lisäksi 36 prosenttia vastaajista on valmis maksamaan enemmän omistusasunnosta, jonka rakennuskustannuksista pieni osuus olisi ohjattu taiteeseen.

Vuonna 2016 toteutettuun kyselytutkimukseen verrattuna julkisen taiteen suosio kasvoi muun muassa Kouvolassa sekä Lahdessa, jossa 80 prosenttia alueen vastaajista haluaa taidetta arkeensa. Joissakin kaupungeissa julkisen taiteen suosio sen sijaan väheni. Esimerkiksi Oulussa ja Kuopiossa taideteoksia arkiympäristöönsä ilmoitti haluavansa yli 10 prosenttiyksikköä vähemmän kuin neljä vuotta aiemmin tehdyssä tutkimuksessa.

Kyselytutkimuksen perusteella julkiseen taiteeseen suhtautumiseen vaikuttavat muun muassa sukupuoli, koulutus ja ikä. Naiset suhtautuvat arkiympäristön julkiseen taiteeseen miehiä positiivisemmin ja ikäluokista nuorimmat, 15–24-vuotiaat positiivisemmin kuin vanhimmat, yli 65-vuotiaat. Akateemisesti koulutetut puolestaan asennoituvat julkiseen taiteeseen selvästi positiivisemmin kuin peruskoulutetut.

Julkisen taiteen kyselytutkimuksen toteutti TNS Kantar loppuvuonna 2020. Tutkimus on jatkoa Prosentti taiteelle -hankkeen vuosina 2014 ja 2016 teettämille kyselytutkimuksille. Erityistarkastelun kohteina olivat tutkimusaiheen kannalta Suomen kymmenen merkittävintä kaupunkia: Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu, Turku, Jyväskylä, Lahti, Kuopio ja Kouvola.

Jaa tämä artikkeli