Takaisin artikkeleihin

36 koululuokkaa ympäri Suomen osallistui Arkkitehtuurin päivän suunnittelukilpailuun

Alvar Aalto -säätiö ja Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo järjestivät koululaisille suunnittelukilpailun, joka juhlistaa arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusta ja valtakunnallista Arkkitehtuurin päivää. 

Koululaisille järjestetyn ovenkahva-aiheisen suunnittelukilpailun voitti Kouvolan Tehtaanmäen koulun 4-luokkalainen Joafiina Teiskonen työllään Eläinsairaalan ovenkahva

Ensimmäistä kertaa järjestettyyn Arkkitehtuurin päivän suunnittelukilpailuun kutsuttiin osallistumaan Alvar Aalto -koulut ympäri Suomen. Ehdotuksia tuli 36 luokalta kahdeksasta ala- ja yläkoulusta Alajärveltä, Eurasta, Helsingistä, Kouvolasta, Lahdesta, Oulusta ja Porista. Kukin luokka valitsi yhden työn kilpailuun lähetettäväksi, ja palkinto jaetaan koko luokan iloksi.

Suunnittelukilpailulla etsittiin luovia, kekseliäitä ja hyvin perusteltuja ehdotuksia, jotka ottavat huomioon myös tilan ja ympäristön, johon vedin on suunniteltu. Kilpailun tavoitteena oli nostaa esiin arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusta osana koulujen toimintaa. 

”Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus pyrkii vahvistamaan lasten ja nuorten henkilökohtaista ympäristösuhdetta ja innostaa tarkkailemaan ja tutkimaan aiheeseen liittyviä ilmiöitä. Siinä opetellaan tulevaisuuden taitoja: luovuutta, luovaa ongelmanratkaisukykyä, suunnittelutaitoja, suunnitteluprosessin osaamista ja jopa ryhmätyötaitoja”, kertoo arkkitehtuurikasvatuksen asiantuntija Eeva Astala Archinfosta.

Voittajakoulu on ainoa Alvar Aallon suunnittelema yhä käytössä oleva koulurakennus. 

”On mainiota, että voittajaehdotus tuli juuri Tehtaanmäen koululta. Koulun ainutlaatuinen ympäristö tarjoaa oppilaille oivallisen mahdollisuuden tutkia ja tarkastella arkkitehtuuria ja muotoilua konkreettisesti ja elämyksellisesti”, iloitsee Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh.

Arkkitehtuurin päivää on vietetty vuodesta 2012 lähtien Alvar Aallon syntymäpäivänä 3. helmikuuta. Teemapäivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota arkkitehtuurin merkitykseen hyvän elämän mahdollistajana. Arkkitehtuurin päivää järjestävät yhteistyössä Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo, Alvar Aalto -säätiö, Arkkitehtuurimuseo ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA.

Voittajatyö sulatti tuomariston sydämet

Suunnittelukilpailun ensimmäisen palkinnon voittanut Eläinsairaalan ovenkahva liikutti tuomaristoa. Palkitsemisperusteluissa todetaan, että työllä on symbolinen sanoma, joka selkeästi kertoo, mihin se on suunniteltu. Tuomariston mukaan Joafiina Teiskosen eläinaiheinen ovenkahva oli yksi kilpailun koskettavimmista töistä: ”Hienot materiaalit, oivaltava pieni silmälappu ja nalle. Lohdullinen sisäänkäynti vaikeassa tilanteessa. Joskus näissä asioissa on kuunneltava sydäntään.”

Tuomaristoon kuuluivat arkkitehti Minna Lukander, taiteilija Meiju Niskala, lukiolainen Ville Sekki, muotoilija ja arkkitehti Ilkka Suppanen sekä dokumentti- ja elokuvaohjaaja Virpi Suutari. Kilpailutoimikunnan puheenjohtajana toimi intendentti Mia Hipeli Alvar Aalto -säätiöstä. 

Alakoulujen sarjassa kunniamaininnan saivat Tikkaovenkahva Kauttuan koulusta Eurasta sekä Käyttelykäsi ja Tulppaani Tiirismaan peruskoulusta Lahdesta. Tiirismaalle meni myös yläkoulujen sarjan kunniamaininnat töistä Koivu ja Kieppi. Kolmas yläkoulujen sarjan kunniamaininta myönnettiin Oulun Myllytullin koulun ehdotukselle Vanhainkodin pehmeä sankari.

Ylimääräisen kunniamaininnan sai Paavolan koulun 1 A -luokan ehdotus Kultainen ovenkahva. Työtä kiiteltiin sen oivaltavuudesta ja toteutuksessa tavoitetusta materiaalintunnusta – hienosti hohtavavasta kultaisesta väristä.

Kunniamainitut kilpailutyöt: 1. Suippokahva, jossa nyöritys ja päässä nalle, jolla on silmälappu, 2. lyijykynäpiirustus kädenmuotoisesta, kättelyyn puristuneesta ovenkahvasta 3. kirkkaan keltainen siron linnunmuotoinen ovenkahva 4. kukka, jonka varsi on taittunut 90 asteen kulmaan ovenkahvaksi, 5. pahkamaisen muotoinen vaalea 3D-printattu ovenkahva 6. hahmotelmia ovenkahvoista, joiden vedin osa kiertyy rullalle, 7. kirkkaanpunainen, muhkurainen ovenkahva, jonka pyöreähkö pää loistaa kirkkaan sinistä valoa 8. keltaiseksi väritetty teos, jonka keskellä laatikkomainen hymyilevä ukko, jonka kädessä on mustahko pallo.
Ylärivissä voittajatyö Eläinsairaalan ovenkahva (vas.) sekä alakoulun sarjan palkitut työt. Alarivissä yläkoulun sarjan palkitut työt sekä erikoiskunniamaininnan saanut Kultainen ovenkahva (oik.).

Kilpailun ensimmäinen palkinto oli Abloyn sponsoroima 500 euron rahalahja, joka jaetaan voittaneen ehdotuksen luokalle yhteisesti käytettäväksi. Lisäksi muille kilpailussa sijoittuneille jaetaan Alvar Aalto -säätiön ja Archinfon sekä yhteistyössä mukana olleiden Arkkitehtuurimuseon, Designmuseon sekä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n tuotepalkintoja ja opastettuja kierroksia museoihin.

Kilpailu osana arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusta 

Tehtaanmäen koulun rehtori Harri Luiskari kertoo koko luokan riemuinneen voitosta. Suunnittelukilpailua kokeiltiin yhtenä arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen keinona, ja tarkoitus on kehittää toimintamuotoa jatkossakin.

”Kilpailuun mukaan lähteminen oli luontevaa, koska olemme mukana Alvar Aalto -koulujen verkostossa. Kilpailun aihe oli selkeästi muotoiltu, ja mukana ollut materiaali inspiroi ja innosti oppilaat mukaan tehtävään”, kertoo Luiskari.

”Koko ajan kehittyvässä teknologia- ja digimaailmassa on hyvä harjaannuttaa mielikuvitusta, luovuutta ja ennen kaikkea tärkeitä käden taitoja. Ne seikat erottavat meidät koneista vielä varmasti hyvinkin kauan”, Luiskari jatkaa.

https://www.youtube.com/watch?v=ow8JO-bh3Fs&t=1s
Arkkitehtuurin päivän suunnittelukilpailun voittaja ja tuomaristo kertovat videolla tunnelmistaan.
kuvaus: Petteri Kari / Comkari, tuotanto: Archinfo

Suomi tunnetaan arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen edelläkävijämaana. Archinfo kokoaa arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen oppimateriaaleja sivustolleen tänne.

Kilpailun pääpalkinnon lahjoittavan Abloyn valikoimissa on yhä Alvar Aallon 1950-luvulla suunnittelema ovenpainike. Abloyn Designer Manager Mika Heikinantin mielestä kilpailu on inspiroiva tapa saada koululaisten mielikuvitus liikkeelle. 

”On jännittävää nähdä teknisistä ja kaupallisista rajoitteista vapaata suunnittelua, jossa näkyy mielikuvituksen vapaus, puhtaus ja rehellisyys. Kilpailun finalistien töissä heijastuvat tekijöiden ajatukset ja inspiraation lähteet ideoiden taustalla. Ehdotuksissa on selkeä visio siitä, mihin ovenkahva sopisi ja mistä materiaaleista se olisi valmistettu”, sanoo Heikinantti. 

Kaikkiin kilpailutöihin voi tutustua Alvar Aalto -säätiön sivuilla tästä linkistä.

#minäsuunnittelen