Takaisin artikkeleihin

Akvarelleja Engelin kaupungista toi kirjailija Jukka Viikilälle arkkitehtuurin ansiomerkin

viikila_pieni

Jukka Viikilä. kuva: Marek Sabogal

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on myöntänyt arkkitehtuurin ansiomerkin kirjailija Jukka Viikilälle. Ansiomerkki myönnettiin Viikilän romaanin Akvarelleja Engelin kaupungista johdosta. Teos sai kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon viime vuonna.SAFAn hallituksen puheenjohtaja Leena Rossin mukaan Jukka Viikilän romaani arkkitehti Carl Luvig Engelistä on poikkeuksellisen ansiokas arkkitehtuuriin liittyvä teko. "Akvarelleja Engelin kaupungista on itsenäinen taideteos, jonka kautta Viikilä on edistänyt rakennustaiteen tavoitteita, arkkitehdin ammatin tuntemusta ja laajemmin kulttuurin ja kaupunkiympäristön merkityksen ymmärtämistä", Rossi sanoi palkintoa luovuttaessaan.Viikilän romaani on matka arkkitehdin ajatusmaailmaan ja mielenmaisemaan. Romaanin kuvitteellinen Engel pohtii yöpäiväkirjassaan omaa paikkaansa elämässä ja ympärilleen nousevassa, itse luomassaan kaupungissa. Viikilä kirjoittaa 1800-luvun alkupuoliskon ajankuvaa ja tässä ajassa eläneen ihmisen persoonaa. Kirjailija on onnistunut tavoittamaan jotain yleispätevää  kuvatessaan arkkitehdin mietteitä työstä ja perhe-elämästä, ammatillisesta kunnianhimosta ja kauneuden kaipuusta. Ympäristön muokkautuminen, kun vanhaa puretaan ja uutta rakennetaan, vertautuu ihmiselämään.Kiitospuheessaan Viikilä totesi: "On erityisen ilahduttavaa saada tunnustus juuri Suomen Arkkitehtiliitolta. Valitsin päiväkirjaromaanini henkilöksi arkkitehdin, sillä tässä ammatissa konkretisoituu mielestäni parhaiten taiteellisen kunnianhimon ja materiaalis-taloudellisten ehtojen välinen jännite. Romaanin muotoa olen aina ajatellut arkkitehtuurin kautta. Engel-kirjassa tavoitteeni on ollut paitsi kertoa arkkitehdin sisäisestä maailmasta myös ulkoistaa sitä kirjan kokonaisrakenteeseen. Arkkitehtuurin ansiomerkki rohkaisee minua jatkamaan kirjoitustyötä, jossa jatkossakin on arkkitehtuuri mukana, muodossa tai toisessa."Messinkinen arkkitehtuurin ansiomerkki luovutettiin Jukka Viikilälle joulukuun 18. päivänä SAFA:n, ATL:n ja Archinfon uusissa tiloissa Malminkadulla.akvarelleja_engelin_kaupungista_pieni