Takaisin artikkeleihin

Hae valaistussuunnittelun koulutukseen 30.4. mennessä

""

Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö ja Savonia-ammattikorkeakoulu järjestävät lukuvuonna 2021–22 valaistussuunnittelua koskevan opintokokonaisuuden, joka tutustuttaa kaupunki- ja arkkitehtuurivalaistuksen perusteisiin ja antaa monipuoliset valmiudet suunnitella valaistuksia niin ulko- kuin sisätiloihin.

Täydennyskoulutuksessa saatavaa monialaista teoriataustaa sovelletaan käytäntöön suunnitteluharjoitustöissä oppien samalla valaistussuunnittelun praktiikkaa tukevia taitoja, kuten valaistuslaskentaa ja -mallintamista. Koulutuksessa perehdytään uuteen valaistusteknologiaan ja älykkäisiin valaistusratkaisuihin, joiden avulla voidaan pienentää valaistuksen hiilijalanjälkeä ja saada valaistukseen monenlaista lisäarvoa esimerkiksi hyvinvointiin liittyen. Syksyn opinnoissa perehdytään laajasti ja monialaisesti kaupunkivalaistuksen ja ulkovalaistuksen suunnitteluun liittyviin näkökulmiin. Kevään opinnoissa keskitytään sisätilojen valaistusolosuhteiden suunnitteluun niin keinovalon kuin luonnonvalon näkökulmasta.

Koulutus järjestetään Oulun yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun yhteistyönä ja sen voi suorittaa molemmissa korkeakouluissa. Koulutus toteutetaan aikavälillä 23.8.2021–31.5.2022. Koulutukseen on mahdollista hakea joko koko 60 op:n opintokokonaisuuteen, pelkästään syksyn 30 op:n koulutukseen tai yksittäisille syksyn 10 op:n opintojaksoille erikseen.

Koulutus on suunnattu henkilöille, joilla on koulutuksen tai työkokemuksen kautta yhteys valaistusalaan. Näitä ovat muun muassa rakennetun ympäristön suunnittelijat (arkkitehti, rakennusarkkitehti, sisustusarkkitehti, sisustussuunnittelija, maisema-arkkitehti, sähköinsinööri, valaistustekniikan diplomi-insinööri jne), valoilmaisuun liittyvät tai valaistukseen liittyvät kaupallisten alojen ammattilaiset. Opinnot sopivat kaikille, jotka tarvitsevat työssään valaistussuunnittelun perustietoa tai haluavat laajentaa ja päivittää osaamistaan. Koulutuksen ensisijainen kohderyhmä on Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon alueilla asuvat ja toimivat henkilöt. Hakuaika koulutukseen on 12.4.–30.4.2021. Koulutus on osallistujille maksuton.

Lisätietoa koulutuksesta ja hakemisesta:

Oulu (linkki)
Kuopio (linkki)

Jaa tämä artikkeli