Kolme ja puoli vuotta arkkitehtuurin yhteiskunnallisen vaikuttamisen parissa

Tänään 17. huhtikuuta on viimeinen työpäiväni Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfossa. Kolmen ja puolen vuoden aikana minulla on ollut suuri kunnia työskennellä poikkeuksellisten mielenkiintoisten työtehtävien parissa arkkitehtuurin yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen liittyen. 

Kun aloitin Archinfossa loppusyksystä 2022, suomalaisen arkkitehtuurin ilmapiiri oli varsin toisenlainen. Ennätysvilkas asuntorakentamisen kausi näkyi puoli vuotta aikaisemmin alkaneesta Ukrainan sodasta huolimatta vielä lukuisten keskeneräisten työmaiden kautta. Arkkitehdeilla oli täystyöllisyys ja alalla oltiin pikemminkin huolissaan kasvavasta osaajapulasta. 

Melko pian tilanne kääntyi kuitenkin lähes päinvastaiseksi, ja rakentaminen on ollut käytännössä pysähdyksissä useamman vuoden ajan. Hankala suhdannetilanne on vaikuttanut merkittävästi myös arkkitehtuurin kentän tunnelmiin. 

"Hankala suhdannetilanne on vaikuttanut 
arkkitehtuurin kentän tunnelmiin."

Tästä huolimatta ajattelen, että elämme arkkitehtuurin suhteen kuitenkin poikkeuksellisen mielenkiintoista aikaa. Vaikka ajatukset kestävästä rakentamisesta ovat olleet jo kauan keskustelussa, osuu aivan viime vuosille poikkeuksellisen merkittävä muutos siinä, miten arkkitehtuurista puhutaan uudisrakentamista laajemmin. 

Ei ole kovin liioiteltua sanoa, että olemassa olevan rakennuskannan kanssa työskentely – sen korjaaminen, kehittäminen ja ennen kaikkea uusien arvojen ja potentiaalisuuksien hahmottaminen – on tämän hetken arkkitehtuurin leimallisin piirre. Kyse ei ole ainoastaan pyrkimyksestä kohti ekologisempia rakentamisen käytäntöjä, vaan ajattelen, että viime vuosina arkkitehtuurin yhteiskunnallinen merkitys ja sen kyky määritellä sitä, mitä pidämme kulttuurisesti tärkeänä, on muuttunut perustavalla tavalla.

Minulla on ollut mahdollisuus katsoa tätä muutosta sekä Suomen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman edistämistyön kautta että osana laajempaa eurooppalaista arkkitehtuuripolitiikkaa, erityisesti New European Bauhaus -aloitteen näkökulmasta. 

Jos reilu sata vuotta sitten Bauhaus Euroopassa ja Aallot Suomessa määrittelivät perustavalla tavalla uudelleen sen, miten arkkitehtuuri voi ratkaista isoja yhteiskunnallisia haasteita, on tällaiselle arkkitehtuurin ja kestävämmän yhteiskunnan väliselle vuoropuhelulle tarvetta myös tänään. 

Todellinen muutos ei tietenkään lähde politiikkaohjelmista tai ylätason aloitteista, mutta niiden avaamaan toimintakenttään kannattaa tarttua mahdollisimman monista eri lähtökohdista, sillä muutos edellyttää sekä aktiivista kenttää että institutionaalista tukea. 

"Muutos edellyttää sekä aktiivista kenttää 
että institutionaalista tukea."

Muutoksen nopeus voi myös yllättää. Se, mikä vielä kymmenen vuotta sitten saattoi vaikuttaa täysin marginaaliselta toiminnalta, on sittemmin siirtynyt nykyarkkitehtuurin ytimeen. EU:n Mies van der Rohe -nykkyarkkitehtuuripalkinto on tästä hyvä esimerkki. Tällä viikolla Oulussa julkistettu vuoden 2026 voittaja, Belgiassa sijaitsevan Charleroin näyttelypalatsin muutostyö (AgwA ja Architecten Jan de Vylder Inge Vinck) kiteyttääkin paljon käynnissä olevasta laajemmasta muutoksesta. Olemassa olevan rakennuskannan kanssa työskentely mahdollistaa samanaikaisesti sekä arkkitehtonisia että yhteiskunnallisia oivalluksia   

Suomalainen arkkitehtuuri ammentaa erityisen vaikuttavasta historiasta. Harvassa ovat toimistot, joiden toimintalogiikan ytimeen ei olisi juurtunut ajatus laadukkaan ja kestävän rakennetun ympäristön tuottamisesta mahdollisimman monelle. Ajattelen kuitenkin, että myös Suomessa olisi käytävä aktiivisempaa keskustelua arkkitehtuurin toimintakentän muutoksista ja siitä, miten arkkitehtuuri vastaa yhteiskunnallisiin haasteisiin myös tulevaisuudessa. 

"Suomessa olisi käytävä aktiivisempaa 
keskustelua arkkitehtuurin 
toimintakentän muutoksista."

Ensinnäkin toivoisin arkkitehtuurin suurempaa läsnäoloa osana laajempaa kulttuurikeskustelua. Esimerkiksi Archinfon toiminnassa keskeinen Venetsian arkkitehtuuribiennaali on paikka valtavan moninaisille uusille ajatuksille siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Sen sijaan, että ajattelemme näiden edustavan marginaalista ja paikoin elitististä taiteellista toimintakenttää etäällä ”oikeasta” arkkitehtuurista, voisimme nähdä nämä keskustelut merkkeinä siitä, mihin arkkitehtuuri on tulevaisuudessa kehittymässä ja miten se voi itse asiassa olla jotain täysin muuta kuin mihin olemme tottuneet.     

Toiseksi kannustan pohtimaan jatkuvasti sitä, mitä kaikkea myös perinteinen arkkitehtuurin toimiala ja arkkitehdin työ voivat tänä päivänä olla. Suunnittelutyö säilyy tietysti aina arkkitehdin työn ytimessä, mutta arkkitehtuurista kumpuava osaaminen mahdollistaa paljon muutakin erityisesti aikana, jolloin meidän on rakennettava koko yhteiskunnan perusta kestävämmälle perustalle. 

Kysymys onkin lopulta siitä, miten ymmärrämme tulevaisuudessa arkkitehtuurin ja sen aseman suhteessa sitä ympäröivään yhteiskuntaan, ihmisiin, luontoon ja kulttuuriin. Valmiita vastauksia ei ole, vaan meidän on pikemminkin käytävä siitä mahdollisimman moniäänistä keskustelua. Archinfolla on tässä valtavan tärkeä tehtävä, ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen saanut olla siinä mukana. Lämpimät kiitokset myös muille kollegoille ja yhteistyötahoille vuosien varrelta!