Arkkitehtuurin ja muotoilun päiviä vietetään lakosta huolimatta, mutta päätapahtuma siirtyy
Linda Peltola / Archinfo
Arkkitehtuurin ja muotoilun päiviä vietetään 1.–4. helmikuuta ympäri maan, ja 3. helmikuuta suomalaista arkkitehtuuria ja muotoilua juhlistetaan liputuspäivällä. Julkisen liikenteen lakkojen vuoksi ArkMuoto 2024 -päätapahtuma siirretään järjestettäväksi myöhemmin keväällä.
Ammattiliittojen ja palkansaajien laajat lakot pysäyttävät julkisen liikenteen loppuviikosta. ArkMuoto 2024: Hyvässä tilassa -päätapahtuma oli tarkoitus järjestää perjantaina 2. helmikuuta Helsingin itäisessä lähiössä Vuosaaressa, metrolinjan pääteaseman lähellä. Koska niin yleisön kuin puhujien on lakon aikana vaikea päästä paikalle, tapahtuma on päätetty siirtää myöhäisempään ajankohtaan. Uusi aika ilmoitetaan mahdollisimman pian.
ArkMuoto-ohjelmaa järjestetään kuitenkin runsaasti eri puolilla Suomea. Perjantailta peruuntuneen päätapahtuman sijaan esimerkiksi Turussa voi osallistua Bryygman-seminaariin, jonka teemana on moderni puuarkkitehtuuri. Seminaarissa muun muassa kuullaan Anttinen Oiva-, OOPEAA-, AOR- ja Jukka Koivula -arkkitehtitoimistojen uudesta puuarkkitehtuurista. Seminaaria seuraavan päivän ekskursiolla tutustutaan modernistiseen puuarkkitehtuuriin. Lue lisää.
Lauantaina 3. helmikuuta, Alvar ja Aino Aallon ja suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun liputuspäivänä, Museokeskus Vapriikissa järjestetään Hyvässä tilassa Tampereella -seminaari, joka käsittelee luontoa ja valoa arkkitehtuurin innoittajina. Ohjelmassa kuullaan muun muassa Alvar Aalto -säätiön yliarkkitehti Jonas Malmbergin luento Alvar ja Aino Aallon 1930-luvun arkkitehtuurista sekä tietokirjailija Elina Standertskjöldin ja Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon tutkimus- ja tietopalvelupäällikkö Petteri Kummalan esitykset Juha Leiviskästä. Tilaisuuden päätteeksi esitetään Charlotte Airaksen ohjaama Leiviskä-dokumenttielokuva Valonsieppaaja.
ArkMuoto-festivaalin runsaassa ohjelmassa torstaista sunnuntaihin on yli viisikymmentä tapahtumaa eri puolilla Suomea. Lakkopäivinä ohjelmaan voi useilla paikkakunnilla osallistua kävellen tai omalla autolla. Ohjelmassa on myös verkkotapahtumia. Katso koko ohjelma tästä.
Alvar ja Aino Aallon ja suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun liputuspäivään lauantaina 3. helmikuuta lakko ei vaikuta.