Takaisin artikkeleihin

Liput liehuivat 3. helmikuuta – Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien tapahtumat keräsivät tuhansia osallistujia ympäri Suomen

Kuvakulma alhaalta ylös kohti siniharmaan klassisen talon katolla liehuvaa Suomen lippua. Sininen taivas, muutama pilvenhattara.

Linda Peltola / Archinfo

Suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun sekä Aino ja Alvar Aallon kunniaksi vuosi sitten lanseerattu liputuspäivä 3. helmikuuta sai jälleen lämpimän vastaanoton. Arkkitehtuurin ja muotoilun päivät keräsivät ennätysmäärän osallistujia tapahtumiin eri puolilla Suomea ja verkossa.

Teksti: Linda Peltola

Sisäministeriö suositti jälleen yleistä liputusta suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun kunniaksi Alvar Aallon syntymäpäivänä 3. helmikuuta. Liputuspäivää vietettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna, ja tällä kertaa sen näkyvyys oli entistä suurempi. Liput nostettiin salkoihin valtion virastoissa ja laitoksissa, mutta myös useat kaupungit sekä kiinteistö- ja taloyhtiöt läpi Suomen osallistuivat juhlaan.

Valtakunnalliset ja paikallismediat ympäri maan uutisoivat riemukkaasti merkkipäivästä. Lisäksi muun muassa LAB-ammattikorkeakoulu uutisoi osallistuvansa liputukseen kampuksillaan Lahdessa ja Lappeenrannassa ja ilmoitti, että heille muotoilualan kouluttajana oli merkityksellistä olla mukana juhlistamassa suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun osaamista.

Liputuspäivää esittivät kaksi vuotta sitten Archinfon kanssa yhdessä Alvar Aalto -säätiö, Arkkitehtuurimuseo, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Arkkitehtitoimistojen liitto ATL, Rakennustietosäätiö, Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK, Ornamo, Sisustusarkkitehdit SIO, Designmuseo ja EMMA – Espoon modernin taiteen museo.

Arkkitehtuurin ja muotoilun päivät saivat uuden päätapahtumasarjan Helsingin kaupungintalolla 

Nyt toista kertaa usean päivän kestoisena vietettyjä Arkkitehtuurin ja muotoilun päiviä juhlittiin 1.–5. helmikuuta. Tänä vuonna ohjelmistossa mukana oli ennätysmäärä tapahtumia eri puolilla Suomea, ja niihin osallistuttiin innokkaasti paikan päällä ja kotona: tapahtumia järjestettiin niin fyysisinä kohtaamisina kuin verkkotapahtumina. Kaiken kaikkiaan tapahtumafestivaaliin osallistui tuhansia arkkitehtuurin ja muotoilun ystäviä.

Innostuneen vastaanoton sai myös uusi ArkMuoto-päätapahtumasarja, joka keräsi paikan päälle Helsingin kaupungintalolle ja verkkoon runsain määrin yleisöä – päätapahtumia seurasi kolmena päivänä yhteensä noin 800 kuulijaa. Monipuolinen sarja järjestettiin upeissa puitteissa ja lämpimässä tunnelmassa Helsingin kaupungintalolla, ja myös paikalla olleet kuulijat lähtivät innokkaasti mukaan keskusteluihin.

ArkMuoto-pääkeskustelun panelistit, vas. Selina Anttinen, Aleksi Niemeläinen ja Varpu Mikola sekä moderaattori Aino-Mari Tuuri. kuva: Linda Peltola / Archinfo

Tapahtumaviikolla tuli myös kuluneeksi 125 vuotta akateemikko Alvar Aallon syntymästä. Juhlapäivä näkyi pääohjelmistossa, kun kaupungintalolla kokoonnuttiin syntymäpäiväkakulle seuraamaan uuden Aalto2-museokeskuksen sekä Paimion parantolan tulevaisuudennäkymien esittelyjä.

Elämisen laatu -pääkeskustelussa Helsingin kaupungintalolla kuultiin kolmen elinympäristön suunnittelijan ajatuksia arkkitehtuurin, sisustusarkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin näkökulmista. Suunnittelijoita jututettiin rakennetun ympäristön tulevaisuutta ohjaavista keskeisistä teemoista: saavutettavuudesta, luonnon kantokyvystä ja planetaarisesta hyvinvoinnista. Elämisen laatu -pääkeskustelua seurasi yli 200 henkeä. Tapahtuman tallenne on katsottavissa Helsinki-kanavalla 25.2. saakka (linkki).

Lue lisää Elämisen laatu -pääkeskustelusta (linkki).