Takaisin artikkeleihin

Miina Jutila vahvistamaan Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen viestintää

Arkkitehtuurikartta

Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen tiedottajaksi on valittu Miina Jutila.Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen tiedottajaksi on nimitetty Miina Jutila. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2017. Arkkitehti SAFA Miina Jutilalla on parinkymmenen vuoden kokemus arkkitehtuuriviestinnän toimituksellisista ja tuotannollisista tehtävistä. Arkkitehtuurin tiedotuskeskukseen Jutila siirtyy Arkkitehti-lehden toimituksesta, missä hän on työskennellyt vuodesta 2010 toimitussihteerinä ja sitä ennen graafikkona.Oman suunnittelutoimisto Livadian kautta Jutila on toiminut toimittajana, arkkitehtinä ja graafisena suunnittelijana. Pariisissa osan opinnoistaan suorittanut Jutila on myös toiminut kaupunki- ja arkkitehtuurioppaana. Lisäksi hän on opiskellut lavastustaidetta ja ollut mukana useissa elokuva- ja musiikkituotannoissa.”Jutilalla on vankka kokemus niin arkkitehtuurista viestimisestä kuin eri media-alustojen kehittämisestä. Hänellä on syvällinen tuntemus suomalaisesta nykyarkkitehtuurista, kansainvälinen työote sekä loistavat verkostot. Olemme erittäin iloisia saadessamme Jutilan kaltaisen moniosaajan mukaan tiimiimme", toteaa Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen toiminnanjohtaja Hanna Harris.Vuonna 2013 toimintansa aloittanut Arkkitehtuurin tiedotuskeskus on oman alansa asiantuntija-, yhteistyö- ja välittäjäorganisaatio, jonka tehtävänä on vahvistaa arkkitehtuurin yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta sekä lisätä suomalaisen arkkitehtuurin tunnettuutta kotimaassa ja maailmalla.Tiedotuskeskuksen toimintaa ylläpitää Arkkitehtuurikeskus ry, jonka jäseniä keskeiset suomalaiset arkkitehtuurijärjestöt ja -organisaatiot. Arkkitehtuurin tiedotuskeskus on nuorin kahdeksasta opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta taiteen alan tiedotuskeskuksesta.”Olen innoissani mahdollisuudesta päästä mukaan kehittämään Arkkitehtuurin tiedotuskeskusta tässä kiinnostavassa ja kuplivassa vaiheessa. Haluan edistää ymmärrystä arkkitehtuurista ja lisätä sen arvostusta sekä sitä kautta vaikuttaa hyvän rakennetun ympäristön syntymiseen. Arkkitehtuurin näkyväksi tekemisessä tiedotuskeskus on avainasemassa”, Jutila sanoo.