Takaisin artikkeleihin

Pihla Meskanen Vuoden Kuvataidekasvattaja 2013

Tyttö astuu legoista rakennettujen talojen yli, taustalla on paljon lapsia.

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry on valinnut vuoden 2013 kuvataidekasvattajaksi arkkitehti, pedagogi Pihla Meskasen. Palkinto on tunnustus Meskasen pitkäjänteiselle ja uraauurtavalle työlle arkkitehtuurikasvatuksen kehittäjänä.Meskaselle myönnetty kunniamaininta juhlistaa Pihla Meskasen, Miina Vuorisen ja Tuuli Tiitola-Meskasen perustaman lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin 20. toimintavuotta. Arkin ohella myös vuonna 1993 hyväksytty Suomen taiteen perusopetusjärjestelmä viettää 20-vuotisjuhlavuottaan.Meskaselle myönnetty tunnustus on samalla tunnustus arkkitehtuurikasvatuksen merkitykselle sekä maailmanlaajuisesti ainutlaatuiselle opetusjärjestelmälle, jossa taide tuodaan maantieteellisesti ja taloudellisesti kaikkien Suomen lasten ja nuorten ulottuville.