Takaisin artikkeleihin

Tämän vuoden Arkkitehtuurin päivän tähtiä ovat lapset ja nuoret

Lapset rakentavat naruista sokkeloa lumisessa metsässä

Mia Kellberg-Hakala

Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus lisää tulevien päättäjien, vaikuttajien ja kansalaisten ymmärrystä rakennetusta ympäristöstä. Koululaisille järjestetyn suunnittelukilpailun tulos julkistetaan valtakunnallisena Arkkitehtuurin päivänä 3. helmikuuta.

Tänä vuonna Arkkitehtuurin päivän juhlinnassa keskitytään arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatukseen. Alvar Aallon syntymäpäivänä 3. helmikuuta vietettävän päivän kunniaksi koululaisille järjestettiin suunnittelukilpailu, johon osallistui useita satoja lapsia kouluista ympäri Suomen. Voittajaluokka selviää Arkkitehtuurin päivänä.

Alvar Aalto -säätiön ja Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfon yhdessä Arkkitehtuurimuseon, Designmuseon ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa järjestämän suunnittelukilpailun tavoitteena oli kokeilla kilpailumuotoista toimintaa osana arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusta. Tämänvuotinen pilottina toimiva kilpailu rajattiin koskemaan Alvar Aalto -kaupunkien perustamaa koulujen verkostoa.

Kilpailuehdotuksia tuli 34 luokalta kuudelta eri paikkakunnalta: Alajärvi, Helsinki, Kauttua, Kouvola, Lahti, Oulu. Kilpailutehtävänä oli suunnitella luova, kekseliäs ja hyvin mietitty ovenkahva. Osallistujaryhmät saivat itse määritellä, minkälaiseen paikkaan kahva kuuluu: kodin, koulun, uimahallin tai vaikka avaruusaluksen oveen. Kukin luokka valitsi keskuudestaan yhden työn kilpailuun lähetettäväksi. 

Alvar Aalto -kouluja on yhteensä 17 kahdessatoista kaupungissa. Alvar Aalto -kaupunkien verkostoon voi liittyä kaupunki, jossa on yksi tai useampi Alvar Aallon suunnittelema kohde. Verkostoon kuuluu tällä hetkellä 22 kaupunkia, joista kaksi sijaitsee Suomen ulkopuolella.

”Alvar Aalto -koulujen verkosto perustettiin laajentamaan Alvar Aalto -museossa pitkään tehtyä pedagogista työtä. Koulut kehittävät arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusta paitsi osana opetustaan myös verkoston yhteisissä tapaamisissa ja koulutuksissa. Kilpailuun osallistui ilahduttavan monia luokkia ympäri Suomen. Tarkoitus on jatkossakin rohkaista kouluja kiinnittämään huomiota lähiympäristönsä arkkitehtuuriin ja muotoiluun”, kertoo museolehtori Lotta Leskelä Alvar Aalto -museosta. 

”Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus pyrkii vahvistamaan lasten ja nuorten henkilökohtaista ympäristösuhdetta ja innostaa tarkkailemaan ja tutkimaan aiheeseen liittyviä ilmiöitä. Tavoitteena on, että oppilas oppii luovaa ongelmanratkaisua ja suunnittelutaitoja ja sitä kautta keinoja vaikuttaa omaan ympäristöönsä”, sanoo arkkitehtuurikasvatuksen asiantuntija Eeva Astala Archinfosta.

Kilpailun voittajan valitsee monialainen tuomaristo, johon kuuluvat taiteilija Meiju Niskala, elokuvaohjaaja Virpi Suutari, arkkitehti Minna Lukander, lukiolainen Ville Sekki sekä arkkitehti ja muotoilija Ilkka Suppanen. Puheenjohtajana toimii Alvar Aalto -säätiön intendentti Mia Hipeli.

Voittaneen ehdotuksen tekijät palkitaan Abloyn lahjoittamalla rahapalkinnolla, joka jaetaan koko luokan iloksi. Muiden palkittavien ehdotusten luokille jaetaan kirja- ja pääsylippupalkintoja.

#arkkitehtuurinpäivä
#minäsuunnittelen
#alvaraaltokoulut


Arkkitehtuurin päivää on vietetty vuodesta 2012 lähtien Alvar Aallon syntymäpäivänä 3. helmikuuta. Teemapäivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota arkkitehtuurin merkitykseen hyvän elämän mahdollistajana. Tänä vuonna päivää juhlistetaan koululaisten suunnittelukilpailulla. Lisätietoa löytyy Alvar Aalto -säätiön sivuilta tästä linkistä.

Archinfo tuottaa ja kokoaa arkkitehtuurikasvatuksen opetusmateriaaleja. Tutustu kattavaan materiaalipankkiin sivuillamme tästä linkistä ja järjestä omassa koulussasi arkkitehtuurityöpaja!

Sivuilta löytyy tietoa myös suomalaisen arkkitehtuurikasvatuksen uraauurtavista kehitysvaiheista ja Archinfon hankkeista, jotka edistävät arkkitehtuurikasvatuksen valtakunnallista saavutettavuutta. Lue lisää sivuiltamme tästä linkistä.

arkkitehtuurin päivän järjestäjien logot.