Takaisin artikkeleihin

Uusi kirja Suomen kaupunkirakentamisen historiasta

Suomen kaupunkirakentamisen historia 1 ja 2 kannet.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran uutuusteos on ensimmäinen kokonaisesitys suomalaisten kaupunkien rakennuskulttuurista ja kaavoituksesta keskiajan alusta 1800-luvun lopulle. Kaksiosaisessa teoksessa kartoitetaan historiallinen tilanne, jossa kaupungit syntyivät ja kehittyivät, kerrotaan rakentamisen kansainvälisistä esikuvista ja kaupunkirakentamiseen vaikuttaneista laeista ja säädöksistä sekä tarkastellaan väestön, sosiaalisen kehitykseen ja elinkeinojen vaikutusta asemakaavoitukseen.Teoksen ovat kirjoittaneet alojensa eturivin asiantuntijat: Janne Harjula, Marja Terttu Knapas, Juhani Kostet, Pekka Kärki, Henrik Lilius, Marianna Niukkanen, Lauri Putkonen, Liisa Seppänen, Jarkko Sinisalo, Mervi Suhonen ja Kirsi Vainio-Korhonen.Suomen kaupunkirakentamisen historia keskiajalta 1800-luvun loppuun 1–2 Toimittaneet Henrik Lilius ja Pekka Kärki Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2014 – Kirjokansi 34 920 sivua, sidottu, sh. 94 €, ISBN 978-951-746-905-0