Takaisin artikkeleihin

Uusia kaupunkikirjoja jouluksi

Kaksi kirjan kantta, toisessa lähikuva irvistävää ihmistä esittävästä koristereliefistä, toisessa spiraalimainen porras.

Joulukuun alussa on ilmestynyt kaksi uutta kaupunkiteosta. Toinen kokoaa yhteen Tampereen arkkitehtuurin parhaimmiston viime vuosisadan alusta alkaen, ja toinen tarkastelee Helsingin arkkitehtuurin yksityiskohtia.

Arkkitehti Jorma Mukalan ja hiljattain edesmenneen, Alvar Aalto -museon pitkäaikaisen johtajan Markku Lahden kirjoittama Tampereen arkkitehtuuriopas 1900–2021 esittelee kaupungin parhaat palat vuodesta 1900 nykyhetkeen. Kirja kurkistaa tulevaisuuteenkin esittelemällä olemassa olevan rakennustaiteen jatkoksi kolme vielä suunnitteluvaiheessa olevaa rakennushanketta.

Opas esittelee mukaan valittujen 45:n merkkirakennuksen ominaispiirteet ja syntyhistorian tiiviisti. Mukana on myös Tampereen kaupunkikuvan ja tunnelman kannalta tärkeitä kaupunkitiloja – Keskustori, Hämeenkatu ja Tammerkoski. Kaikki esiteltävät kohteet on valokuvattu kirjaa varten.

Taskukokoinen kirja on saatavilla Vapriikin museokaupasta sekä verkkokaupasta (linkki, aukeaa uuteen välilehteen).

Tampereen arkkitehtuuriopas 1900–2021
Markku Lahti ja Jorma Mukala
152 sivua
Tampereen historialliset museot / Vapriikki


Julkisivustakatsojat – ihmis- ja eläinhahmot Helsingin arkkitehtuurissa täydentää Juha Ilosen Helsinki-kirjasarjan trilogiaksi. Aiemmat osat ovat Toinen Helsinki – kortteleiden kääntöpuolen arkkitehtuuri (1996/2014) ja Kolmas Helsinki – kerroksia arjen arkkitehtuurissa (2013).

Ilosen katseen kohteina ovat nyt julkisivujen ornamentit, reliefit, veistokset ja muut kuvat sekä niissä esiintyvät ihmiset, eläimet ja näiden välimuodot. Kirjoittaja-valokuvaajan mukaan ne välittävät uteliaisuutta herättäviä viestejä ja merkityksiä: politiikkaa, valtaa, erotiikkaa, uskontoa, esoteriaa, kauhua ja huumoria. 

Kirja esittelee kohteita 1800-luvun alusta 2000-luvun alkuun. Mukana on myös unelmiksi jääneitä ihmishahmoja erityisesti Carl Ludvig Engelin, Eliel Saarisen ja Alvar Aallon suunnitelmissa. Talojen mukana puretut ornamentit kertovat vaikutteiden ketjusta ja silmittömästä hävitystyöstä.

Lähes 500-sivuista teosta myydään kirjakaupoissa sekä AtlasArtin verkkokaupassa (linkki, aukeaa uuteen välilehteen).

Julkisivustakatsojat – ihmis- ja eläinhahmot Helsingin arkkitehtuurissa
Juha Ilonen
496 sivua
Kustannusosakeyhtiö AtlasArt