Tapahtuman tiedot
Järjestäjä
Alvar Aalto -säätiö, Kotkan kaupunki
Alvar Aalto -viikko Kotkassa
Alvar Aalto -viikko on elävä kaupunkitapahtuma, jonka teemat liittyvät monipuolisesti arkkitehtuuriin, muotoiluun ja taiteeseen, sekä niiden taustalla vaikuttaviin asioihin: kulttuuriin, historiaan ja ajan ilmiöihin.
Tapahtumaviikko houkuttelee myös tutustumaan paikkakunnan rakennettuun ympäristöön ja rikkaaseen teolliseen perintöön.
Alvar Aalto -viikko tarjoaa tilaisuuden tuoda esiin Kotkaa kansallisessa ja kansainvälisessä verkostossa sekä mahdollisuuden kehittää ja testata Sunilan kulttuurihistoriallisesti merkittävää aluetta matkailun näkökulmasta. Alueen kehittämiseksi on mm. kunnostettu entistä tehtaanjohtajan asuntoa Kantolaa. Sunila maailmanperintökohteeksi -hankkeessa laadittiin Sunilan kehittämisen tiekartta, joka kokoaa toimenpiteet alueen eläväksi saattamiseksi ja matkailijoiden palvelujen luomiseksi. Kotkan kaavoitusosastolla on lisäksi ryhdytty valmistelemaan Sunilan alueella asemakaavanmuutosta, joka osaltaan tukee kaupunkia sen pyrkimyksessä saada Sunilan alue Unescon maailmanperintökohteeksi. Suomi on päättänyt esittää Unescon maailmanperintökohteiden aieluetteloon 13 Aalto-kohteen kokonaisuutta, ja Sunila on yksi kohteista.
Lue lisää tapahtumasta tästä linkistä.