Takaisin artikkeleihin

Archinfo muuttaa: <br/>Arkkitehtuurille uusi tila Helsingin Kamppiin

IMG_0099_edit_kansikuva

Joulukuun alussa Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo muuttaa uusiin, yhteisiin tiloihin Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n ja Arkkitehtitoimistojen liitto ATL:n kanssa. Saman katon alta osoitteesta Malminkatu 30 löytyvät monipuoliset kokoustilat sekä arkkitehtien ja arkkitehtitoimistojen jäsenpalvelut. Tilassa tullaan myös säännöllisesti järjestämään avoimia keskustelutilaisuuksia ja teemoitettua ohjelmaa.”Yhteistä, kaikkien toimintaa hyvin palvelevaa tilaa on etsitty pitkään. Einari Teräsvirran 1960-luvulla suunnitteleman toimistotalon pohjaratkaisu sallii eri toimintojen sijoittumisen joustavasti”, toteaa SAFA:n pääsihteeri Paula Huotelin.”Yhteinen tila antaa hyvät mahdollisuudet arkkitehtuurin alan yhteistyön kehittämiselle entistä tiiviimmäksi”, jatkaa ATL:n toiminnanjohtaja Kalle Euro.”Tavoitteenamme on toimia niin kohtaamispaikkana kuin käyntikorttina arkkitehdeille ja arkkitehtuurista kiinnostuneille”, sanoo Archinfon toiminnanjohtaja Hanna Harris.Helsingin Kampissa sijaitseva uusi tila on keskeisen sijaintinsa vuoksi helposti saavutettavissa niin helsinkiläisille kuin muualta tuleville. Lähiympäristössä toimii useita alan toimijoita, kuten Rakennustietosäätiö ja lukuisia arkkitehtitoimistoja.Uusi osoite 7.12.2017 lähtien Malminkatu 30, 5. kerros 00100 Helsinki[caption id="attachment_12541" align="alignnone" width="768"]Rikkihappo Oy:n pääkonttori Malminkatu 30:ssa vuonna 1972. kuva: Simo Rista / Helsingin kaupunginmuseo Rikkihappo Oy:n pääkonttori Malminkatu 30:ssa vuonna 1972. kuva: Simo Rista / Helsingin kaupunginmuseo[/caption] Vuonna 1967 valmistuneen toimistotalon alun perin Rikkihappo Oy:lle suunnitteli Einari Teräsvirta (1914–1995). Hänet tunnetaan muun muassa Hotelli Marskin, Kalastajatorpan, Alkon Itämerentalon ja useiden urheilurakennusten arkkitehtina, mutta myös joukkuevoimistelun kultamitalistina vuoden 1948 Lontoon olympialaisissa. Teräsvirta on edelleen Suomen nuorin kesäolympiamitalisti, sillä jo vuonna 1932, vasta 17-vuotiaana lukiolaisena, hän voitti kaksi pronssimitalia Los Angelesin olympialaisissa. Arkkitehdiksi Teräsvirta valmistui sodan kynnyksellä vuonna 1939, ja oman toimiston hän perusti kymmenen vuotta myöhemmin, Lontoon olympialaisten jälkeen. Pitkän arkkitehdinuransa aikana hän toimi myös lukuisissa ammattikunnan luottamustehtävissä, muun muassa vuosina 1961–62 SAFA:n puheenjohtajana.[caption id="attachment_12542" align="alignnone" width="700"]Suomen voimistelujoukkue Lontoon olympialaisissa vuonna 1948. Einari Teräsvirta kolmas oikealta. Suomen voimistelujoukkue Lontoon olympialaisissa vuonna 1948. Einari Teräsvirta kolmas oikealta.[/caption]