Takaisin artikkeleihin

Arkkitehti 4/2016: joustavuutta tarvitaan

ark_4_2016_kansi-rajattu

Arkkitehti 4/2016 -numeron teemana on joustava asunto.Asuintilan joustavuuden lisääminen on yksi ajankohtaisista asumisen kehittämistavoitteista. Joustava asunto mukautuu käytön vaihteluihin. Uusperheessä asunnon käyttäjien määrä voi vaihdella jopa päivittäin, ja perheen elämänkaaren aikana tilantarpeet muuttuvat. Arkkitehti, tekniikan tohtori Jyrki Tarpio kirjoittaa erilaisista tavoista tuottaa joustavuutta. Nykyisten loft-asuntojen joustavuus perustuu modernismin aikana syntyneeseen ajatukseen tyhjästä, monin eri tavoin jaettavissa olevasta tilasta. Käytettävissä on kuitenkin myös monia muita joustavuuden keinoja, joista osa on hyvinkin vanhoja. Artikkelissaan Tarpio kuvaa havainnollisesti pohjapiirrosten avulla näitä erilaisia keinoja.Arkkitehti Milja Lindberg esittää artikkelissaan joustavaa asuntoa yhdeksi ratkaisukeinoksi väliaikaismajoitukseen, jonka tarve on ajankohtaistunut Euroopan pakolaistulvan myötä. Asukkaiden kokemus asunnon viihtyisyydestä ja kodikkuudesta tulee esiin arkkitehti Sanna Meriläisen tarinassa tavallisista kodeista. Kolumnissaan apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki jatkaa asuntopoliittista keskustelua pääkaupunkiseudun asuntotuotannosta. Hän linjaa tärkeäksi tavoitteeksi monipuolisten ja elävien kaupunginosien rakentamisen. "Helsingin kaupunkistrategian yksi kulmakivi on tasa-arvoinen kaupunki." Myös Venetsian arkkitehtuuribiennaali on esillä. Reporting from the Front -biennaali on jo kansainvälisesti arvioitu käänteeksi arkkitehtuuritrendeissä. Biennaalin onnistumisista ja kriittisistä näkökulmista raportoi kolme kävijää.Lehdessä esiteltävät rakennukset ovat asuinkerrostaloja. Neljä niistä sijaitsee uusilla asuinalueilla ja yksi on räätälöity täydentämään vanhaa, arvokasta kaupunkitilaa. Perusratkaisut ovat erilaisia, myös julkisivumateriaalit vaihtelevat. Taloissa on vuokra-, asumisoikeus- ja omistusasuntoja. Kolme taloista on toteutettu Helsinkiin ja kaksi ulkomaille: Norrköpingin keskustan teollisuusmaisemaan ja vuokra-asuntopolitiikastaan tunnettuun Wieniin. "Wienin kaupunki on Euroopan suurin asunnonomistaja ­ sillä on 500 000 vuokralaista, neljännes koko kaupungin väestöstä." Näin kertovat arkkitehdit Alfred Berger ja Tiina Parkkinen, jotka ovat suunnitelleet uuteen Seestdt Aspernin kaupunginosaan joustavien asuntojen vuokrakorttelin. Rakennusesittelyistä voi tutkia, onko wieniläinen asuinkerrostalo erilainen kuin helsinkiläinen.Esitellyt rakennukset
  • Berliininpiha & Lontoonpiha, Arabianranta, Helsinki / JKMM
  •  Portaali III, Arabianranta, Helsinki / B&M
  • Sinisimpukka, Viikinmäki, Helsinki / Kirsi Korhonen & Mika Penttinen
  • Katscha, Norrköping / Ingrid Reppen & Kai Wartiainen
  • € Housing Aspern, Wien / Berger+Parkkinen
ark_4_2016_kansi