Arkkitehtuurikirjallisuudella on väliä
Kirjan ja ruusun päivän etkoilla juhlistettiin arkkitehtuurin tietokirjoja sekä kaunokirjallisuutta, joka korostaa paikan ja tilan merkitystä. Esiin nousi myös arkkitehtien rooli julkisessa keskustelussa.
Keskustelulle on paikkansa, sillä arkkitehtuuriin liittyvää tietokirjallisuutta julkaistaan runsaasti – viime aikoina on julkaistu kirjoja muun muassa Lars Sonckista, Wivi Lönnistä sekä Alvar ja Aino Aallon suunnittelemasta Villa Skeppetistä.
Arkkitehtuurista kirjoittamisella on tärkeä merkitys yhteiskunnassa ja alan itsensä kannalta, sillä kirjoittavat arkkitehdit toimivat sillanrakentajina pienentäen kuilua ammattilaisten ja tavallisten ihmisten välillä. Arkkitehtuurista elää usein muiden kuin ammattilaisten silmissä näkemys, että se on vaikeaselkoista ja hankalasti lähestyttävää.
“Joskus harjaantumattomuus kirjoittamisessa johtaa siihen, että julkisuuteen tulevat tekstit ovat sekavia ja vaikeaselkoisia. Kaikki asiat eivät myöskään ole avattavissa selkeästi kirjoitetulla kielellä”, arkkitehtuurin historian apulaisprofessori ja tietokirjailija Panu Savolainen sanoi. Hän on kirjoittanut muun muassa Turun historiaa valottavan lastenkirjan.
Parhaimmillaan arkkitehtien kannanotot johtavat vilkkaaseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, kuten kävi esimerkiksi maaliskuussa runsaasti mediahuomiota saaneen Kenen kaupunki? -pamfletin kohdalla. Arkkitehteja kaivataan enemmän ottamaan julkisesti kantaa, mutta muita kritisoidessa maine menee helposti.
“Kritiikki on tärkeää. Suomi on kuitenkin niin pieni maa, että täällä ei voi kuvitella arkkitehtien kritisoivan toistensa töitä”, Savolainen totesi.
“Toisaalta päivittäislehtiinkään eivät kirjoita kuvataiteilijat vaan kriitikot”, taidehistorioitsija ja emeritusprofessori Pekka Korvenmaa muistutti. Korvenmaan viimeisin tietokirja on viime vuonna julkaistu teos Lars Sonckista.
Kirjan valmistuminen vapauttaa, rakennuksen turhauttaa
Arkkitehtitaustainen kaunokirjailija Sanna Puutonen kokee olemassa olevien paikkojen kuvaamisen fiktion kautta haasteelliseksi – esimerkiksi Lapuan patruunatehdas merkitsee Puutoselle vapaa-ajan harrastuspaikkaa, kun taas toisille se on vuonna 1976 tapahtuneen räjähdysonnettomuuden vuoksi läheisen ihmisen kuolinpaikka.
“Paikka, joka minulle merkitsee turvaa ja onnellisia kokemuksia, saattaa jollekin toiselle merkitä ainoastaan suurta menetystä. On kiehtovaa, millaisia kerroksia ihmisten muistot ja kokemukset saavat aikaan paikassa, joka on katsojille lähtökohtaisesti samanlainen”, Puutonen totesi. Puutosen esikoisteos Sydänmuuri julkaistiin tänä vuonna.
Paikkoja ja rakennuksia voi kaunokirjallisuudessa käsitellä monella tavalla. Kirjailija-arkkitehti Jyrki Erra kertoi haluavansa kuvata paikat kirjoissaan mahdollisimman realistisesti ja yksityiskohtaisesti, kun taas Puutonen pyrkii rakentamaan uudelleen varsinkin kanonisoituja paikkoja.
“Esimerkiksi Paimion parantolan kohdalla pohdin, miten sen rakennuksen voisi kokea totaalisen väärinymmärryksen kautta. Tekstini syntyvät usein siten, että perehdyn rakennukseen ja sitten puran sen tiedon uuteen muotoon”, Puutonen kertoi.
Arkkitehtuurin ja kirjallisuuden tekemisessä on paljon yhteistä esimerkiksi luomisprosessin osalta. Erot tulevat esiin sitten, kun tuotos luovutetaan muiden koettavaksi.
“Kirjan saaminen painosta on vapauttavaa. Rakennuksen valmistuessa sen sijaan on turhauttavaa, kun näkee, miten moni asia meni toisin kuin olisi halunnut. Rakennuksen kohdalla myös miettii, miten ihmiset kokevat tilat tai menikö jokin pieleen”, Erra sanoi. Erran viimeisin romaani on viime vuonna julkaistu Lyijyvalkoinen.
Tapahtuman yhteydessä Arkkitehtuurimuseon alustalla julkaistiin kirjalista, johon kuka tahansa voi lisätä suosituksia arkkitehtuuriaiheisista kirjoista. Kirjalistaan voi tutustua tästä linkistä. Kirjan ja ruusun päivän etkoista on tarkoituksena tulla jokavuotinen arkkitehtuurikirjallisuutta juhlistava tapahtuma.
