Takaisin artikkeleihin

Historiallinen olympiasauna suojellaan Britanniassa

Saunarakennuksen pesuhuone

Wendy Liu / British Sauna Society

Viime syksyn suojelukampanjan ansiosta Britannian mahdollisesti vanhin puusauna on saatu pelastettua. Kentin Aylesfordissa sijaitsevan saunan valmistaja oli Puutalo Oy, jonka mielenkiintoisen tarinan toi esille New Standards -näyttely Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa 2021.

Tammikuun 19. päivänä The Guardian uutisoi verkkosivuillaan, että suomalaisen Puutalo Oy:n rakennuttama ja arkkitehti Toivo Jäntin suunnittelema olympiasauna on saanut suojelua puoltavan päätöksen Ison-Britannian valtiolta. Rakennus on yksi harvoista säilyneistä muistoista vuoden 1948 Lontoon olympialaisista. Sauna joutui käyttökieltoon vuonna 2020 turvatarkastuksessa löytyneiden vikojen johdosta.

Valtiorahoitteisen suuojeluorganisaation Historic Englandin suosituksesta olympiasauna on sisällytetty Ison-Britannian kulttuuri-, media- ja urheiluministeriön listaan suojelluista rakennuksista. Olympiasauna on saanut niin kutsutun Grade II -listauksen, jonka ovat saaneet aiemmin muun muassa Lontoon Barbican ja Alexandra Palace sekä Radio City Tower Liverpoolissa.

Archinfo uutisoi viime loppuvuodesta suojelukampanjasta, jossa paikallisten saunaharrastajien lisäksi toimi aktiivisesti Suomen Iso-Britannian suurlähettiläs Jukka Siukosaari ja Suomen Olympiakomitea. Suojeluesityksessä hyödynnettiin Laura Bergerin, Philip Tidwellin ja Kristo Vesikansan New Standards -näyttelyä varten kokoamaa tietoa, jota löytyy Archinfon Venetsian arkkitehtuuribiennaaliin tuottaman näyttelyn nettisivustolta newstandards.info.

Olympiasauna 1950-luvun loppupuolella. kuva: Historic England Archive
Saunan alkuperäinen julkisivupiirros. kuva: British Sauna Society

Historic Englandin julkaisemassa uutisartikelissa suurlähettiläs Siukosaari sanoi suojelupäätöstä mahtavaksi uutiseksi. Hänen mukaansa saunarakennus edustaa paitsi ainutlaatuista arkkitehtuuria, myös Suomen ja Ison-Britannian välisiä lämpimiä suhteita ja maiden yhteistä urheiluhistoriaa. Siukosaaren mukaan suojelupäätöksestä tulee erityisesti kiittää paikallista Aylesfordin yhteisöä, joka on vaalinut rakennusta kaikkien näiden vuosien ajan.

The Guardianin uutisartikelissa haastateltiin Richard Youngia, joka on toiminut paikallisen Cobdown Sauna Club -järjestön sihteerinä ja rahastonhoitajana. Youngin mukaan suojelupäätös voi mahdollistaa apurahoituksen saamisen, minkä avulla sauna voitaisiin restauroida. Pääasia hänen mukaansa oli kuitenkin se, että rakennuksella on nyt suojelupäätöksen johdosta vankka tulevaisuus.

Tutustu olympiasaunaan British Sauna Societyn videoesittelyllä (kesto 3:30).


Puutalo Oy:n tarinan kertova New Standards -näyttely jatkaa kiertoaan. Seuraavaksi se on esillä Jyväskylässä Aalto2-museokeskuksessa 16.2.–5.5.2024. Lue lisää tästä.