Takaisin artikkeleihin

Lehti, Pisa ja Venezia – Aino, Elissa ja Alvar Aallon painokankaita

Värikkäitä kuviollisia tekstiilejä

kuva: Alvar Aalto -säätiö

Näyttely: Lehti, Pisa ja Venezia – Aino, Elissa ja Alvar Aallon painokankaita
3.2.–1.9.2022 ma–pe 10–17, la 10–14
Alvar Aalto Shop
Kauppakatu 14, Jyväskylä

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan Alvar Aalto Shopin uuden näyttelytilan ensimmäisessä näyttelyssä nähdään Aino, Elissa ja Alvar Aallon suunnittelemia painokankaita. Näyttely avataan yleisölle Alvar Aallon syntymäpäivänä 3.2.2022.

Arkkitehti Aino Aalto oli yksi suomalaisten painokankaiden mallisuunnittelun pioneereista 1930-luvulta lähtien. Hänen suunnittelemissaan kuoseissa toistuivat mm. tyylitellyt kukka- ja kasviaiheet, joista esimerkkeinä ajattomat Lehtikangas- ja Kirsikankukka -kankaat. 

Värikkäät ja runsaskuvioiset puuvillakankaat yleistyivät 1950-luvulle tultaessa. Arkkitehtipariskunta Elissa ja Alvar Aallon geometrisia kuoseja sisältävän malliston kankaat soveltuivat sekä kodin tekstiileiksi että vaatetukseen. Osan kankaista pariskunta nimesi pohjoisitalialaisten kaupunkien Pisan, Sienan ja Venetsian mukaan – oletettavasti niiden tiiliarkkitehtuuri oli innoittajana kankaiden syntyprosessissa. Elissa Aallon Patio-kangas vie ajatukset tuolloin juuri valmistuneen yhteisen kesähuvilan, ns. Koetalon suojaisalle sisäpihalle.  

Iloisenkirjavassa näyttelyssä on esillä lukuisia esimerkkejä näiden kankaiden alkuperäisistä ja myöhemminkin painetuista variaatioista. Esiteltävä aineisto on koottu museon kokoelmista.

Aaltojen osuudesta suomalaisten painokankaiden historiassa esitelmöi avajaisiltapäivänä arkkitehti Igor Herler

Tilaisuuden järjestämisessä huomioidaan voimassa olevat rajoitukset ja suositukset. Mikäli koronarajoitukset kieltävät yleisötapahtumat Jyväskylässä tapahtuman ajankohtana, luento siirretään myöhempään ajankohtaan.

  • järjestäjä: Alvar Aalto -säätiö
  • tapahtumatyyppi: näyttely
  • maksullisuus: ilmainen

#arkmuoto #kestokulttuuri