Takaisin artikkeleihin

Open House Helsinki esittelee kadonneita elokuvateattereita ja rakennusten luovaa uusiokäyttöä

Kuva julkisivusta, jossa on kaareva katos ja ulko-ovi, jota vierustavat julisteet.

Open House Helsinki

Arkkitehtuuritapahtuma Open House Helsinki järjestetään tänä vuonna 5.–7. toukokuuta teemalla Re-Use eli uusiokäyttö. Tapahtuma avaa ovia kohteisiin, joihin ei tavallisesti pääse.

Rakennettuun ympäristöön ja arkkitehtuuriin keskittyvä Open House Helsinki esittelee tänä vuonna rakennuksia, joita yhdistää uusiokäyttö joko rakennusmateriaaleissa tai rakennuksen käyttötarkoituksessa. 

Ohjelmaan kuuluu muun muassa tutustumiskierros Lars Sonckin Jätkäsaareen suunnittelemaan L3-makasiiniin ja Yrjö Kukkapuron veistokselliseen ateljeehen. Ovet avautuvat myös Meilahden Siltasairaalaan, Amos Andersonin kotimuseoon, Erottaja 2:een, Kaapelitehtaalle, Maria 01:een sekä lukuisiin muihin rakennuksiin. 

"Esimerkiksi Kampissa sijaitseva Maria 01 on alun perin tehty sairaalaksi ja otettu uudelleen käyttöön yrityshautomona. Amos Andersonin kotimuseon kierroksella tutustutaan siihen, minkälainen prosessi kodin museointi on. Kaapelitehdas on eräänlainen uusiokäytön paraatiesimerkki", Open House Helsingin vastaava tuottaja Hilla Tuominen kertoo.

Kadonneet korttelikinot tutuksi mobiilioppaalla

Open House Helsinki tarjoaa rakennusten esittelyn lisäksi kävelykierroksia kaupungilla. Ohjelmassa ovat muun muassa Kampin ja Punavuoren alueen julkisivut, arkkitehtuurikierrokset 1970-luvun helsinkiläiskortteleissa sekä Kino-Suomi-tietokirjaan perustuva kaupunkiseikkailu Helsingin kadonneiden korttelikinojen pariin.

"Helsingissä on toiminut kymmenittäin elokuvateattereita, jotka sittemmin ovat muuttuneet kuntosaleiksi, taidegallerioiksi ja kokoustiloiksi. Toisaalta vanhimmissa säilyneissä elokuvateattereissa filmejä on katsottu yhtäjaksoisesti jo yli sata vuotta", Tuominen pohtii.

Elokuvateatterikierroksen oppaana toimii helppokäyttöinen mobiilisovellus, jonka avulla kävijä voi vapaasti liikkua entiseltä korttelikinolta toiselle. Lauantaina 6.5. klo 13–15 Kallion Rivierassa järjestetään Helsingin korttelikinoja käsittelevä paneelikeskustelu, johon osallistuvat historioitsija Urmas A. Hilapieli, arkkitehti Hannu Salmi, arkkitehtuurin professori emerita Aino Niskanen ja tietokirjailija Juhani Styrman. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Paikat menevät nopeasti

Open House Helsinki -tapahtuman maksuttomille kierroksille mahtuu mukaan viidestätoista kolmeenkymmeneen henkeä. Viime vuonna paikat varattiin heti kättelyssä, ja näin vaikuttaa tänäkin vuona käyneen. Ajantasaisimman tiedon saa Open House Helsingin somekanavista.

Tämän vuotisen tapahtuman yhteistyötahona toimii rakennusten uusiokäyttöön erikoistunut JKMM Arkkitehdit. Arkkitehtitoimisto on vastannut tapahtumassa mukana olevien Amos Rex -taidemuseon, Tanssin talon, Taideyliopiston ja Tiedekulman suunnittelutyöstä. Archinfo on yksi tapahtuman kumppaneista.

Ohjelmaan voi tutustua on tapahtuman verkkosivuilla täällä.

Open House Helsinki 2023 Archinfon tapahtumakalenterissa.