Taloja & tarinoita: Paavo ja Töölön kisahalli
Iida Jalkanen
Tässä sarjassa kerromme meille archinfolaisille tärkeistä rakennuksista – ja itsestämme siinä sivussa. Turusta Helsinkiin muuttanut viestinnän ja tapahtumatuotannon koordinaattorimme Paavo Foley löysi Töölön Kisahallista itselleen oman paikan uudessa kotikaupungissaan.
Muutin Turusta Helsinkiin noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Etsiessäni Töölöstä, uuden kotini läheltä liikuntapaikkaa parin korttelin päässä sijaitseva Kisahalli oli luonteva valinta. Helposti saavutettava, vuoden ympäri liikunnan mahdollistava paikka on minulle (ja varmasti monelle muulle töölöläiselle) ensiarvoisen tärkeä.
Vuonna 1935 valmistunut, Aarne Hytösen ja Risto-Veikko Luukkosen suunnittelema Kisahalli – entiseltä nimeltään Messuhalli – palveli helsinkiläisiä monin tavoin jo lähes sata vuotta sitten. Vuoden 1940 olympialaisia varten rakennetussa hallissa järjestettiin messujen lisäksi muun muassa urheilutapahtumia, tasavallan presidentti P.E. Svinhufvudin 75-vuotissyntymäpäiväjuhlat sekä useiden poliittisten järjestöjen tilaisuuksia.
Vuonna 1952 Kisahallissa oteltiin esimerkiksi painin, voimannoston ja koripallon olympiamitaleista. Kisis on tarjoillut myös kulttuurielämyksiä: vuosikymmenten aikana hallissa on keikkaillut maailmanluokan tähtiä Louis Armstrongista Paul McCartneyyn.
Kisahallissa minua kiehtoo erityisesti se, miten monikäyttöiseksi halli suunniteltiin jo alun alkaen. Ehkä muunneltavuus eri käyttötarpeisiin on mahdollistanut Kisiksen pitkän olemassaolon.
Vaikka olen melko tuore helsinkiläinen, koen, että Kisahalli on eräänlainen kaupungin ja kaupunkilaisten sydän. Viikonpäivästä ja kellonajasta riippumatta halli on täynnä eri-ikäisiä ja -taustaisia ihmisiä, kaikki harrastamassa omia liikuntamuotojaan sulassa sovussa. Mielestäni Kisiksen tilaratkaisut tukevat hienosti eri lajien harrastamista samassa tilassa: hallin korkeassa keskiosassa pelataan joukkuelajeja ja telinevoimistellaan, kun taas reunoja pitkin menevät syvennykset on rauhoitettu yksilölajeille. Kisahalli ei sulje ketään ulkopuolelle vaan tarjoaa kaikille tasapuolisen mahdollisuuden löytää liikunnan ilon.
Paavo Foley aloitti Archinfossa kansainvälisten suhteiden opiskelijana keväällä 2022, kun Apoli: Vaikuttavuutta viestinnällä -hanke käynnistyi. Hanke on nyt päättynyt ja siinä ohessa Paavo on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi. Saamme pitää suomalais-amerikkalaisen Paavon vahvuudessamme vielä vuoden loppuun saakka.
Tutustu Töölön Kisahalliin Finnish Architecture Navigatorissa.