Takaisin artikkeleihin

Alvar Aalto Symposium Jyväskylässä 30.–31.8.2018

Alvar aalto symposium logo 2 low

14. Kansainvälisen Alvar Aalto Symposiumin teemana on asumisen uudet ratkaisut kaupunkiympäristöjen muutoksessa. Symposiumissa nostetaan esiin jatkuvassa muutostilassa olevan urbaanin rakentamisen ja asuntotuotannon suuria haasteita. Aiheita käsitellään sekä suunnittelun, tutkimuksen että käytännön rakentamisen näkökulmista.Tapahtumassa kuullaan yhdeksäntoista kiinnostavaa puheenvuoroa asumisen ajankohtaisista aiheista. Puhujina on kansainvälisiä asiantuntijoita, jotka lähestyvät aihetta laaja-alaisista ja monitieteisistä näkökulmista. Symposiumin puheenjohtajana toimii arkkitehti, professori Markku Hedman. Tarkkaan ohjelmaan ja puhujiin voi tutustua täällä.Alvar Aalto Symposium on joka kolmas vuosi järjestettävä kansainvälinen arkkitehtuuriseminaari, jonka tarkoituksena on herättää keskustelua modernin arkkitehtuurin taiteellisista, yhteiskunnallisista ja teknisistä haasteista sekä uusista innovaatioista. Vuonna 2018 tapahtuman järjestää Alvar Aalto -akatemia / Alvar Aalto -säätiö yhteistyössä Jyväskylän kaupungin, Suomen Akatemian ja lukuisten muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Tapahtuma on englanninkielinen.Symposiumin oheisohjelmaan kuuluu arkkitehtuuriekskursioita ja Alvar Aalto -museon näyttely Asuntomme probleemina. Alvar Aallon asuntoarkkitehtuuria. Näyttely on avoinna 8.6.−16.9.2018.
Pääsylipun symposiumiin voi ostaa Alvar Aalto -säätiön verkkosivuilta.
Early bird -hintaisia lippuja saa 30.6. saakka – kanattaa toimia nopeasti!
Alvar Aalto Symposium 30.–31.8.2018 Jyväskylän yliopiston päärakennus Seminaarinkatu 15, Jyväskylä
 
Lisätietoja:
Nina Heikkonen Alvar Aalto Academy / Alvar Aalto Foundation Tel. +358 44 500 1257 nina.heikkonen(at)alvaraalto.fi