Uusi julkaisu tarkastelee Kainuuta ekologisen murroksen ja paikallisten tulevaisuuksien näyttämönä

Elias Jurvanen
Archinfon julkaisema kirja syventää keskustelua aluekehityksestä, paikallisuudesta ja arkkitehtuuripolitiikasta Koillisen Suomen alueella, johon on perinteisesti kohdistunut hyvin vähän arkkitehtuuripoliittista huomiota. Paikallinen näkökulma kiinnittyy käynnissä oleviin laajoihin yhteiskunnallisiin murroksiin.
Koillisia tulevaisuuksia – Arkkitehtuurin, taiteen ja ekologisen murroksen rajaseuduilla avaa uusia näkökulmia siihen, miten ekologinen kriisi, vihreä siirtymä, teknologinen kehitys ja alueellinen eriarvoistuminen muokkaavat Suomen pohjoisia alueita.
Julkaisu herättää pohtimaan, millaisia tulevaisuuksia Suomen pohjoisille alueille rakennetaan juuri nyt ja millainen rooli arkkitehtuurilla, taiteella ja kulttuurilla voi olla ekologisen murroksen keskellä.
Kirjan ovat toimittaneet arkkitehtuuripolitiikan parissa pitkään työskennelleet yhteiskuntatieteiden tohtori Aleksi Lohtaja ja arkkitehti ja filosofian tohtori Mika Savela. Kirjoittajina ovat lisäksi ympäristö- ja kulttuuriaktivistit Siiri Hänninen ja Maija-Tilda Kovalainen, jotka ovat muun muassa perustaneet Suomussalmella järjestettävän Soiva metsä -festivaalin; ekososiaaliseen ja yhteisöperustaiseen teoriaan erikoistunut filosofian tohtori Miina Kaartinen, taidelähtöisen tutkimus- ja kehittämistyön asiantutija Laura Mellanen ja freelancer-teatterintekijä Elsa Lankinen, joka on töissään tutkinut Kainuun metsä- ja ympäristökonflikteja.

Datakeskuksista metsiin ja kulttuurisiin kokeiluihin
Nykyiset ekologiset ja poliittiset kriisit näkyvät erityisen voimakkaasti juuri ympäristöissä, joita on pidetty näkymättöminä tai kaupungistumiselle vastakkaisina. Energiantuotanto, datakeskukset, kaivokset ja vihreän siirtymän vaatimat infrastruktuurit sijoittuvat laajalti kaupunkien ulkopuolelle. Näillä alueilla ratkaistaan, millaiseksi yhteiskunnan ekologinen siirtymä muodostuu, kuka siitä hyötyy ja millaisia ympäristöjä se synnyttää.
Kaupunkien ulkopuoliset alueet ovat ympäri maailman muuttuneet kokeilualustoiksi teknologiselle kehitykselle, resurssien hallinnalle, ilmastopolitiikalle ja globaalille taloudelle. Syrjäseuduille sijoitetaan datakeskuksia, logistiikkakeskuksia ja energiainfrastruktuureja, ja laajoja maa-alueita muokataan vastaamaan myös keskenään ristiriitaisia tarpeita, kuten ilmastopolitiikkaa, luonnonvarataloutta ja teknologiateollisuutta. Näissä ympäristöissä testataan uusia tapoja hallita maata, energiaa, liikettä ja dataa – usein paljon radikaalimmin kuin kaupungeissa.
Kainuu toimii Suomessa esimerkkinä alueesta, jossa luonnonvarat, infrastruktuurit, kulttuuriset merkitykset ja globaalit kehityskulut kietoutuvat yhteen poikkeuksellisen näkyvällä tavalla. Alueella etsitään vaihtoehtoisia tulevaisuuksia vallitseville kehitysmalleille.
Paikallisen arkkitehtuuripolitiikan uudet muodot
Uusi kirja jatkaa toimittajien aiempaa työtä paikallista arkkitehtuuripolitiikkaa käsittelevien julkaisujen, Uusi paikallinen – New Local (Taike, 2024) sekä Pohjoiset paikallisuudet (Archinfo, 2025), pohjalta. Kirja syventää keskustelua aluekehityksestä, paikallisuudesta ja arkkitehtuuripolitiikasta Koillisen Suomen alueella, johon on perinteisesti kohdistunut hyvin vähän arkkitehtuuripoliittista huomiota.

Julkaisun keskeinen viesti on se, ettei tulevaisuuden alue-, kulttuuri- ja arkkitehtuuripolitiikka voi perustua yhdenmukaisiin ratkaisuihin. Sen sijaan tarvitaan paikallisten ekologisten, kulttuuristen ja historiallisten erityispiirteiden tunnistamista sekä niiden pohjalta rakentuvia kestäviä kehityspolkuja.
Kohti koillisia tulevaisuuksia
Kirja liittyy ajallisesti Oulu2026:een eli Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen, jonka vaikutukset ulottuvat laajasti myös Pohjois- ja Koillis-Suomeen. Mitä tapahtuu, kun kulttuurinen huomio kohdistuu keskusten sijaan uusille alueille, jotka ovat perinteisesti jääneet kansallisten ja eurooppalaisten kulttuuripanostusten marginaaliin?
Kainuussa uudet kulttuuriset avaukset, kuten julkaisussa käsiteltävät Mustarinda, Vaara-kollektiivi, Soiva metsä -festivaali ja Vaara-Kainuun taidekansallispuisto, osoittavat, kuinka taide ja kulttuuri voivat olla osa alueiden uudelleenmäärittelyä. Nämä toimijat rakentavat vaihtoehtoisia näkymiä alueen tulevaisuuteen: luonnonvarojen hyödyntämisen sijaan ne korostavat ekologisia suhteita, yhteisöllisyyttä ja uudenlaisia elämäntapoja.
Kainuun ja muiden vastaavien alueiden kautta voidaan hahmottaa, millaisia uusia ekologisia toimijuuksia nykymaailmassa ylipäätään on mahdollista rakentaa. Kyse ei ole vain ihmisen suhteesta luontoon, vaan kyvystä kuvitella uudenlaisia suhteita ihmisten, yhteisöjen, rakennusten ja muiden lajien välille. Julkaisu kutsuu kuvittelemaan uusia koillisia tulevaisuuksia.
Julkaisu on luettavissa ja ladattavissa tästä linkistä. Painettua kirjaa voi myös tiedustella Archinfosta.
Lue lisää edellisestä, Pohjoiset paikallisuudet -kirjasta tästä linkistä.

Aleksi Lohtaja & Mika Savela (toim.), Koillisia tulevaisuuksia – Arkkitehtuurin, taiteen ja ekologisen murroksen rajaseuduilla (Archinfo, 2026).


