Uusia näkökulmia Oulun kouluun

Muotoilukeskus Protossa Oulussa 20. maaliskuuta avautui odotettu näyttely, joka nostaa esiin yhden suomalaisen arkkitehtuurin lähihistorian kiinnostavimmista ja mielipiteitä eniten jakaneista suuntauksista. Arkkitehtuurin Oulun koulu -näyttely tarkastelee Pohjois-Suomessa 1980-luvulla syntynyttä arkkitehtuurisuuntausta, joka haastoi modernismin oppeja ja etsi uudenlaista suhdetta paikallisuuteen, ihmisten arkeen ja perinnerakentamiseen. Kyse oli samalla postmodernismin rantautumisesta Suomeen ja modernismin jälkeisten ajatusten sulattelusta ammattikunnan sisällä.

Näyttely ja huhtikuussa julkaistava Arkkitehtuurin Oulun koulu – Jälkikaikuja -julkaisu (Parvs 2026) saavat pohtimaan, mitä Oulun koulusta voidaan oppia tänään, kun arkkitehtuuri jälleen, ilmastonmuutoksen keskellä, etsii uusia tapoja suhteutua paikallisuuteen ja historiasta ammentavaan, perinnetietoiseen rakentamiseen. 

Uusi arkkitehtisukupolvi Reima Pietilän opissa

Oulun koululla viitataan joukkoon pohjoissuomalaisia arkkitehteja, joita yhdisti yhtäältä paikallisuutta korostava ja toisaalta postmodernismista vaikuttunut ajattelutapa. Tosin alun perin "Oulun koulu" oli käsitteenä melko löyhä luonnehdinta, eivätkä monet suuntaukseen liitetyt arkkitehdit ainakaan aluksi itse käyttäneet pilkkanimeksi kokemaansa ilmausta.

Suuntaus syntyi Oulun yliopiston arkkitehtuurin laitoksen ympärille, jossa nuori arkkitehtisukupolvi alkoi pitkälti professori Reima Pietilän opetuksesta vaikuttuneena kyseenalaistaa suomalaisessa arkkitehtuurissa vallinneen modernismin kaavamaisuutta. Vaikka myöskään Pietilä ei kokenut määritelmää Oulun koulusta omakseen, näyttelyn käsikirjoituksesta vastanneen tekniikan tohtori Anni Vartolan mukaan hänen vaikutuksensa ryhmittymän syntymiseen on helppo paikantaa:

"Pietilän vaikutus nykyarkkitehtuurin opettajana oli Oulun koulun synnylle kiistatonta. Hän toi professorikaudellaan 1973–79 koululle matkalaukkukaupalla uusinta kansainvälistä arkkitehtuuria esitteleviä kirjoja ja lehtiä, joista sitten oppitunneilla keskusteltiin. Tämä antoi vapauttavan impulssin ja avarsi käsitystä arkkitehtuurista moniarvoisena taiteellisena toimintana."

Pietilän vaikutus rohkaisi opiskelijoita ja nuoria arkkitehteja irtautumaan modernismin kehikosta. Esimerkiksi Kari Niskasaaren ja Reijo Niskasaaren töissä alkoi näkyä arkkitehtonisten muotojen vapaampi käsittely, historiallisiin kerrostumiin viittaavat eleet sekä kiinnostus paikallisiin materiaaleihin ja rakennusperinteisiin.

Yhteistä uudelle suuntaukselle oli ennen kaikkea asenne: halu avata arkkitehtuuria uusille kulttuurisille merkityksille, paikallisuudelle ja historialle erityisesti Oulun seudun ja laajemmin pohjoisemman Suomen kontekstissa. Rakennukset olivat myös uudella tavalla leikitteleviä. Monissa aikalaisluonnehdinnoissa korostui myös se, että rakennukset olivat myös suuren yleisön mieleen: vihdoinkin arkkitehtuuria, joka ”puhuu suomea”. 

Inspiraatiota paikallisuudesta ja perinteisestä rakentamisesta 

Oulun koulu voidaan nähdä osana laajempaa kansainvälistä murrosta, jossa modernismin yksiselitteinen kieli alkoi hajota ja tilalle syntyi monimuotoisempi arkkitehtoninen ajattelu. Oulun koulun piirissä, kuten postmodernismissa laajemminkin, historiallisiin viittauksiin ja arkkitehtonisen kielen monimerkityksisyyteen alettiin suhtautua uudella tavalla. 

Pohjoisessa tämä murros sai kuitenkin oman erityisen muotonsa. Oulussa postmodernin arkkitehtuurin vaikutteet yhdistyivät paikalliseen maisemaan ja kulttuuriseen identiteettiin. Oulun kouluun kiinnittyneitä arkkitehteja kiinnosti ajatus arkkitehtuurista, joka syntyy paikasta: sen historiasta, paikallisista materiaaleista ja työtavoista. Valmis rakennus on aina eräänlainen vastaus siihen, miten ympäristö, kulttuuri ja historia ovat paikan hengessä läsnä. Arkkitehti Pia Krogius Pohjois-Suomen Safasta kertoo: 

"Piirustusleireillä opiskelijat perehtyivät pohjoissuomalaiseen rakennuskantaan ja perinnerakentamiseen. Arktisessa periferiassa sijaitseva maailman pohjoisin arkkitehtikoulu toi ylpeästi esiin paikalliset olosuhteet. Vuodenkierto, pohjoisen viisto valo ja avara maisema olivat vahvuuksia. Oltiin ylpeästi pohjoisesta ja maalta, vastalauseena eteläsuomalaisiin kaupunkilaisiin. Piirustusleireillä karttui työkalupakkiin harjakatot ja pitkät räystäät, vinot seinät ja rouheat pinnat sekä pihapiirin ympärille pohjalaistalon tapaan kiertyvät rakennukset."

Oulun koulun rakennuksia yhdistävätkin tietyt materiaaliset ja mittakaavan liittyvät piirteet, joiden kautta rakennukset juurtuvat paikkaan. Rakennuksissa käytettiin lämpimiä ja luonnonläheisiä materiaaleja, erityisesti puuta ja punatiiltä, jotka pyrkivät tuomaan arkkitehtuuriin inhimillistä mittakaavaa ja taktiilisuutta, kertoo Krogius: 

"Mänty, tiili, punamulta ja slammatut pinnat sekä tekijän kädenjälki tuotiin arvokkaina materiaaleina pöyhkeiden marmorin ja teakin tilalle. Paikkakunnan tarinat kiedottiin osaksi arkkitehtonista ilmaisua. Vaikutus ulottui myös sanastoon. Kunnanvirastot muuttuivat helpommin lähestyttäviksi kunnantaloiksi, joiden kynnys oli matala ja joissa pääsi lämpimän takkatulen äärelle."

Mittakaava näkyy myös rakennusten käyttötarkoituksissa. Oulun koulu käänsi katseen arjen instituutioihin: päiväkoteihin, kouluihin, pienten kuntien kunnantaloihin, seurakuntataloihin ja vanhusten palvelukoteihin.

Oulun koulu tänään

Viime vuosina postmoderni arkkitehtuuri on taas herättänyt kasvavaa kiinnostusta. Ajallinen etäisyys auttaa katsomaan tuon aikakauden rakennuksia uudella tavalla, ja toisaalta 1980-luvun alun postmodernit rakennukset ovat tulossa ratkaisevaan 50 vuoden ikään, jolloin kysymykset arvottamisesta ovat kriittisiä myös peruskorjaamisen kannalta. 

Vaikka postmodernin rakennuskannan purku-uhasta ollaan perustellusti huolissaan, on myös merkkejä siitä, että postmodernismin arvostus on kasvamassa. Epäilemättä myös Oulun koulun rakennuksissa, esimerkiksi Nallikarin majakassa (Arkkitehtitoimisto NVV & Kyösti Meinilä, Oulu 1988), voidaan nähdä sellaista leikittelevyyttä, joka kiinnostaa taas. Pyöreät muodot, kirkkaat värit, julkisivumateriaalien eklektisyys ja leikittelevä ironia ovat kuin tehty osaksi Instagram-kuvavirtoja. 

Samalla Oulun koulun merkitystä voi näyttelyn innoittamana pohtia myös laajemmin. Nykyisen ilmastokriisin keskellä arkkitehdit ovat jälleen hyvin kiinnostuneita kestävästi tuotettujen paikallisten materiaalien ja vernakulaaristen rakennustaitojen hyödyntämisestä. On syytä pohtia, miten suunnittelua ja rakentamista tulisi kehittää osana paikallisia voimavaroja ja mahdollisuuksia, sen sijaan että rakentaminen on riippuvaista energiaintensiivisestä ja epäeettisestä globaalista tuotantoketjusta. Paluuta uuteen regionalismiin on ollut havaittavissa myös uuden polven suomalaisarkkitehtien parissa, mistä esimerkkinä Arkkitehti-lehdessä 4/2020 julkaistu artikkeli.

Tässä mielessä Oulun koulun peruskysymys, miten arkkitehtuuri syntyy paikan hengestä ja vahvistaa sitä, resonoi vahvasti myös tämän päivän arkkitehtuurin tulevaisuuskeskustelussa. Kun rakentaminen kohtaa ilmastokriisin, kysymys arkkitehtuurin kestävästä suhteesta paikkaan, ympäristöön ja inhimilliseen kokemukseen tulee jälleen keskeiseksi. Oulun koulun merkitys suomalaiselle arkkitehtuurille jakaa varmasti myös näyttelyn yhteydessä edelleen mielipiteitä, mutta on selvää, että paikkasidonnaiselle rakentamiselle, perinteisille materiaaleille ja vernakulaarisen rakentamisen taidoille on tilausta. 

Arkkitehtuuri osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta 

Arkkitehtuurin Oulun koulu -näyttely on osa Muotoilukeskus Proton Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoa. Pohjoissuomalaisten muotoilijoiden yhdistyksen Proton vuonna 2022 avaama Muotoilukeskus Proto on kohtaamispaikka ja näyttelytila, joka tuo ja tuottaa kiinnostavia muotoilu- ja arkkitehtuurisisältöjä Ouluun ja toimii alustana pohjoissuomalaisten muotoilijoiden verkostoitumiselle. Proton Oulu2026-ohjelmasta vastaava Päivi Tahkokallio kertoo:

”Proto2026-muotoiluohjelman punaisena lankana on tarkastella arkkitehtuurin ja muotoilun merkitystä paremman arjen rakentamisessa. Arkkitehtuurin oulunkoululaisetkin halusivat vaikuttaa juuri tähän. Haluamme antaa näyttelyssä kävijöille ajattelemisen aihetta ja inspiraatiota ajassa, jossa ilmastonmuutos pakottaa meitä etsimään entistä kestävämpiä ratkaisuja. Kestävä, kaunis ja kaikille kulkevat entistä enemmän käsi kädessä." 

Arkkitehtuurin Oulun koulu
The Oulu School of Architecture

Muotoilukeskus Proto
Pikisaarentie 17, Oulu

avoinna 20.3.–23.5.2026

Näyttelyn ovat tuottaneet Pia Krogius (Pohjois-Suomen SAFA) ja Päivi Tahkokallio (Proto2026-muotoiluohjelma). Näyttelyn käsikirjoituksesta vastasi Anni Vartola (Aalto-yliopisto, arkkitehtuurin laitos), jonka ohella kuratointitiimiin kuuluivat Petteri Kummala (AD-museo), Mikko Mannberg (Museovirasto), Janne Pihlajaniemi (Oulun yliopisto, arkkitehtuurin yksikkö) ja Sampo Valjus (Pohjois-Suomen SAFA). Näyttelyn alkuperäisidean on kehittänyt Tuomas Mujunen (Proto / Pohjois-Suomen muotoilijat). Näyttelyarkkitehtuurista vastasi Tuomas Niemelä (alt Arkkitehdit).