Heikki Myllyniemen palkittu diplomityö pohtii purkamisen problematiikkaa ja esittää ratkaisun Alppitalon uusiokäyttöön

Alppitalo on ajalleen tyypillinen avoin ja rationaalinen betonirakenne, jonka sisäisiä tilajakoja ja käyttötarkoituksia on pystytty hyvin vapaasti muokkaamaan sen elinkaaren aikana. Rakennus on toiminut vuosien saatossa kirjavan ja monimuotoisen käyttäjäkunnan tyyssijana aina moottoripyöräkerhosta kristillisdemokraatteihin. Alkuperäinen pienteollisuuskäyttötarkoitus on viime vuosikymmeninä korvautunut vapaamuotoisemmalla toimisto-, työhuone- ja toimitilakäytöllä. 

Rakennus on kuitenkin kaavoitettu purettavaksi. Viereisen Savonkadun luonne muuttuu ympäristön liikennevirtojen siirtyessä Veturitielle, ja Keski-Pasilan suurimittakaavaisempaa toimitilarakentamista jatketaan Savonkatua pitkin kohti Alppitaloa. Tämän kaupunkikehityshankkeen vanavedessä myös Alppitalo saa väistyä viiden asuinkerrostalolamellin tieltä.

Olemassa olevan rakennuskannan pitäisi olla kehittämisen keskiössä 

Etenkin modernistisen rakennuskannan piittaamaton purkaminen on herättänyt runsaasti keskustelua viime aikoina. Käynnissä olevaa ”purkuaaltoa” tai ”purkuvimmaa” verrataan usein 1960–70-lukujen tulevaisuususkoiseen ilmapiiriin, jolloin vanhempaa rakennuskantaa hävitettiin sen kulttuurihistorialliset arvot ohittaen, tehokkuutta ja nykyaikaisuutta korostaen. Nyt käynnissä oleva rakennuskato tulisi rakennushistoriallisen köyhtymisen lisäksi ymmärtää ennen kaikkea ilmastokriisin kontekstissa. Rakentaminen ja rakennukset sitovat noin puolet käyttämistämme neitseellisistä luonnonvaroista ja tuottavat lähes puolet hiilidioksidipäästöistä. Samalla globaalisti kasvava väestö kaupungistuu ja keskiluokkaistuu. 

Laajemmin tarkasteltuna tämä yhtälö pakottaa meidät uudelleenjäsentämään rakennusten tuotantoa ja käyttöä radikaalisti. Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta rakennetun ympäristön kehittäminen tulisi aina aloittaa jo olemassa olevien tilojen käytön tehostamisesta ja uusiokäytöstä eikä uudisrakentamisesta.

Alppitalon purkamista perustellaan rakennuksen fyysisillä ja tilallisilla ominaisuuksilla, kuten suurella runkosyvyydellä ja matalalla kerroskorkeudella, jotka väitetysti tekevät käyttötarkoituksen muutoksesta esimerkiksi asuinkäyttöön haastavan. Uuudisrakentamisessa asumista kuitenkin toteutetaan vastaaviin runkosyvyyksiin ja kerroskorkeuksiin. Voisi myös kysyä, eikö rakennus voisi jatkaa olemassaoloaan nykyisellään, jos se ei taivu uuteen käyttötarkoitukseen. 

Purkupäätöstä tukemaan on myös laadittu elinkaaritarkastelu purkavan uudisrakentamisen ja uusiokäytön hiilijalanjälkien välille. Tarkastelussa purkava uudisrakentaminen on saatu valikoivin lähtöoletuksin ja valinnoin näyttämään kilpailukykyiseltä vaihtoehdolta. Alppitalon säilyttävään vaihtoehtoon on esimerkiksi laskettu mukaan rakennuksen purkaminen ja uudelleenrakentaminen 50 vuoden päästä, mikä tekee vertailusta lähtökohtaisesti järjettömän.

Alppitalo olisi helppo muuttaa asuinrakennukseksi

Pyrin diplomityössäni löytämään konkreettisia vaihtoehtoja Alppitalon purkamiselle; sellaisia, jotka samalla täyttäisivät kaavatyössä esitetyt tavoitteet alueen tiivistämisestä ja kaupunkikuvallisesta kehittämisestä. 

Alppitaloa ympäröivät tällä hetkellä laajat pysäköintialueet, jotka voisivat tulevaisuudessa siirtyä kokonaisuudessaan maan alle, kun Savonkadulle rakennetaan mittavat toimitilakorttelit paikoitushalleineen. Tämä vapauttaisi tilaa Alppitalon ympäriltä mahdolliselle täydennysrakentamiselle. 

Myös Alppitalon editse kulkeva Karjalankatu palvelee nykyisellään lähinnä tonttiliittymiä, ja sen läpiajettavuus on estetty Porvoonkadun päästä. Kadun luonteen uudelleenmiettiminen ja mahdollinen kävelypainotteinen uudelleenlinjaus voisivat vapauttaa tonttitilaa ympäristöstä. Täydennysrakentaminen olisi mahdollista toteuttaa täydentämällä nykyisiä korttelimuotoja ja sitomalla Alppitalo osaksi ympäröivää kaupunkirakennetta. Samalla liikenteeltä ja pysäköinniltä vapautuneita tiloja voitaisiin kehittää vehreämmiksi, puistomaisemmiksi tiloiksi.

Alppitalon käyttötarkoitusta on työssä tutkittu ensisijaisesti asuinkäyttöön muutettuna, kaavan tavoitteiden mukaisesti. Avoin pilari-palkkirunko ja kolme erillistä porrasta mahdollistavat asumisen järjestämisen melko vaivattomasti. Syvä runko tuottaa haasteita lähinnä pienten asuntojen kohdalla, mutta käyttämällä uudisrakentamisen puolelta tuttuja ”norjalaisia makuuhuoneita” eli kapeita huonetiloja, joihin kuljetaan kahdesta ovesta sängyn molemmin puolin, tai viherhuoneita syntyy melko tyypillisiä pohjaratkaisuja. Runkosyvyyden tuomia haasteita olisi mahdollista helpottaa myös rungon sisäisillä parvekevyöhykkeillä tai laajemmilla yhteis- ja porraskäytävätiloilla keskirungossa, mutta suunnitelmassa on pyritty esittämään rakennusoikeutta tehokkaammin hyödyntävä vaihtoehto.

Kerroskorkeus on rakennuksessa riittävä, vaikkakin asuinkäytön edellyttämä välipohjien lisä-ääneneristys paksuntaa niitä hieman. Rakenteen haasteena on palkisto, joka estää talotekniikan vaakasuuntaisen kuljettamisen rungossa. Ilmanvaihto ja viemäröinti onkin suunnitelmassa esitetty kulkevaksi pääosin pystysuunnassa melko tiheällä jaolla, jolloin myös syntyy joustavat puitteet asumiselle ja vältytään laajoilta alaslaskuilta huoneistoissa.

Käyttökelpoisten rakennusten purkamisen ei pitäisi olla vaihtoehto

Purkupäätöksen taustalla lienevät Alppitalonkin tapauksessa rakentamisen kaupalliset lainalaisuudet: rakennusoikeuden ja tonttitehokkuuden maksimointi on vaivattominta, kun vanhat rakenteet saadaan siivottua tontilta, ja uuden tilan tuottama neliöhinta on selvästi korjattua vanhaa suurempi. 

Savonkadun ja Alppitalon ympäristön suunnittelu on myös osa laajempaa kehityssuuntaa, jossa kaupunkikehityshankkeiden vastuu siirtyy enenevässä määrin kaavoituksen käsistä sijoittajavetoisille tahoille. Kestävyyteen, rakennussuojeluun tai kaupunkikuvaan liittyvät näkökulmat jäävät väistämättä toissijaisiksi, kun rakentamista optimoidaan sijoittajien ja tuotantotalouden ehdoilla. Alppitalon kohdalla purkupäätös tuntuu erityisen irvokkaalta: uusiokäyttämällä ja täydennysrakentamalla voidaan saavuttaa jopa suurempi rakennusoikeuden kokonaismäärä kuin purkavassa vaihtoehdossa on esitetty. 

Ekologiset reunaehdot eivät salli täysin käyttökelpoisten rakennusten purkamista, ja sitä tukevat argumentit ovat lähtökohtaisesti hataralla pohjalla. Purkavan kulttuurin muuttaminen vaatisi edelleen sekä systeemisiä muutoksia rakentamisen ohjaukseen ja sääntelyyn että konkreettisten vaihtoehtojen suunnittelua ja esille tuomista.

Heikki Myllyniemi valmistui arkkitehdiksi Aalto-yliopistosta vuonna 2025. Suomen arkkitehtiliitto palkitsi hänen diplomityönsä Niin hyvää betonia – Suunnitelma Alppitalon säilyttämiseksi ja Karjalankadun täydennysrakentamiseksi vuoden 2026 Wuorio-palkinnolla. Työn ohjaaja ja valvoja oli yliopistonlehtori Tommy Lindgren.

Lue palkintotuomari Eve Sarapään arvio palkituista töistä tästä linkistä.