Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien Kestokulttuuri-päätapahtuma pureutui visaisiin kysymyksiin

Helsingin kaupungintalolta striimattuun Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien päätapahtumaan pyydettiin kolmea kestävän tulevaisuuden parissa työskentelevää toimijaa esittämään arkkitehdille, maisema-arkkitehdille ja sisustusarkkitehdille haaste.

Fokus bioperäisiin materiaaleihin

Arkkitehti Tuuli Kassi hiilineutraalin kiertotalouden asiantuntijayritys Ethicasta muistutti, että rakennusala tuottaa jopa puolet yhteiskunnan jätteestä, ja antoi pohdittavaksi haasteen: Mistä materiaaleista meidän pitäisi tulevaisuudessa rakentaa?

Maisema-arkkitehti ja apulaisprofessori Elisa Lähde korosti, että vaihtoehtoja muutokselle ei oikeastaan ole: ”Jos me haluamme jatkaa planeetalla, emme voi kuluttaa resursseja tällä tavalla.”

Panelistien mukaan olisi tärkeää aina, kun se on mahdollista, jättää rakentamatta. Sen sijaan materiaalien pitäisi olla tarkoituksenmukaisia. Puu on ilmeinen vaihtoehto, mutta kaikkeen rakentamiseen se ei sovi. Betonin kohdalla panelistit lisäisivät etenkin purkubetonin käyttöä.

Sisustusarkkitehti Sisko Anttalaisen mukaan sisustusarkkitehtuurissa aletaan tunnistaa, mikä on tilan todennäköinen elinkaari. Esimerkiksi ravintoloissa elinkaari lyhyempi kuin yksityiskodeissa, jolloin sisustus on alun alkaen suunniteltava niin, että se voidaan purkamisen jälkeen kierrättää. Suunnitellaan siis elinkaaren loppupäästä niin, että saadaan resurssit kiertoon.

Ympäristöministeriön yliarkkitehti Harri Hakasteen mukaan rakennussuunnittelussa on tiedostettava, että rakennus on pitkäikäinen tuote, johon liittyy muiden muassa monikäyttöisyyden, muuntojoustavuuden, purettavuuden ja siirrettävyyden kaltaisia ominaisuuksia. Jokaiseen elinkaaren vaihteeseen liittyy tapoja edistää kiertotaloutta. Esimerkiksi Tanskassa on toimistoja, jotka jo käyttävät suunnittelun pohjana purkutoiminnasta vapautuvaa materiaalia.

Panelistit näkevät tässä paikan kiertotalouden uusille yrityksille: tarvitaan logistiikkaa, välivarastoja ja innovaatioita.

Kestävyyteen sisältyy myös sosiaalinen vastuullisuus

Vastuullisuusasiantuntija Maija Lumme Eettisen kaupan puolesta -yhdistyksestä eli Eetistä asetti panelisteille seuraavan haasteen: Mikä on ihmisoikeuksien ja ympäristön kannalta parasta, mitä on tarjolla, ja miksei kaikki rakentaminen ole sellaista?

Panelistit uskovat, että Suomessa ihmisoikeudet ovat melko hyvin kunnossa ja että sääntely auttaa tässä. Erilaisia sertifikaatteja on olemassa, ja niistä on apua tuotantoketjujen selvittämisessä. Parasta kuitenkin olisi, jos tarjolla olisi vain sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullisia materiaaleja, mutta läpinäkyvyyttä ei vielä ole. Alihankintaketjut jäävät usein hämäriksi, ja tiukat aikataulut vaikeuttavat sitä, että kaikista kriteereistä otettaisiin selvää.

Harri Hakaste arvioi, että vastuullisuus on Suomessa menossa parempaan suuntaan, mutta korjattavaakin on: ”Tuntumani on, että erityisesti rakennusten purkamisessa, joka on nopeasti toteutettava vaihe ja jota ei työnä arvosteta yhtä korkealle kuin esimerkiksi uudisrakentamista, saatetaan helposti päätyä poikkeuksellisiin työoloihin.”

Elisa Lähteen kokemus on, että erilaisista sertifikaateista on todellista hyötyä suunnittelutyössä. ”Ne ohjaavat kokonaisvastuullisuuden kannalta oikeisiin valintoihin ja auttavat priorisoimaan ja arvottamaan tavoitteita.”

Myös Sisko Anttalaisen mielestä sosiaalisen vastuun sertifikaatit ovat hyviä apuvälineitä ja tukena päätöksenteossa, mutta hän korostaa, että yleistä avoimuutta ja läpinäkyviä arvoketjuja kaivataan eniten.

Kansalaistottelemattomuudella kohti kestävää tulevaisuutta

Viimeisenä haastajana Elokapina korosti arkkitehtien roolia ilmastohätätilan pysäyttämisessä ja haastoi miettimään, miksi arkkitehtikunta ei ryhdy laajamittaisesti passiiviseen vastarintaan ja yksinkertaisesti kieltäydy kestämättömien hankkeiden suunnittelusta.

Harri Hakaste pohti muutoksen tekemisen keinoja globaalin kriisin edessä: ”Onko se kapina, vallankumous vai jokin iso katastrofi, joka aiheuttaa muutoksen? Ainoa realistinen tapa edetä on yhteistyössä, riittävän kunnianhimoisia tavoitteita asettaen.”

Elisa Lähde korosti myös yhteistyön mahdollisuuksia ja ihmisen kykyä innovaatioon. ”Kestokulttuuri on hyvä termi, sillä kulttuuristahan tässä on kyse. Vaikka on puhuttu erilaisista teknisistä ratkaisuista ja mittareista, pohjimmiltaan kyse on siitä, millaisessa arvokulttuurissa elämme, mitä priorisoimme, miten näemme kokonaisuuksia, mikä on meille hyvää elämää ja mikä luo hyvinvointia.”

Sisko Anttalainen pohti, miksei aseteta kunnianhimoisia tavoitteita ja aidosti sitouduta niihin. ”En tiedä, mikä on sopimus, joka ei ole sitova. Onko se sitten Pariisin ehdotelma vai kaunis utopia?”

Panelistit summasivat, että tarvitaan kulttuurista muutosta, materiaalien ja tilojen näkemistä resursseina, hyviä kiertotalouden esimerkkejä, teknologisia innovaatioita, aikaa suunnitteluun – ja lopulta muutosta rakentamisen jalanjäljestä arkkitehtuurin kädenjälkeen.

Kestokulttuuri-tapahtumaa seurasi lähes 300 osallistujaa

Ensimmäisten Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien päätapahtuman keskustelun juonsi arkkitehti, toimittaja Juha Päätalo. Tilaisuuden avasi tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen videotervehdys, ja sen päätteeksi Sisustusarkkitehdit SIO julkisti Vuoden 2022 sisustusarkkitehtitoimisto -palkinnon saajan, joka on Marko Nenosen ja Taina Lehtisen luotsaama Protest Design.

Tapahtuman suoraa lähetystä 4. helmikuuta seurasi Helsinki-kanavalla lähes 300 osallistujaa. Tapahtuman tallenne on katsottavissa 22.2.2022 saakka tästä linkistä (aukeaa uuteen välilehteen).

Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien päätapahtuman järjestivät yhdessä Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Arkkitehtitoimistojen liitto ATL, Maisema-arkkitehtiliitto MARK, Sisustusarkkitehdit SIO ja Ornamo.

Lue toimittaja Aino-Mari Tuurin tapahtuman inspiroimana kirjoittama essee Kestävyyslaji tästä linkistä.